Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porin keskustan tuntumaan avataan tänään uusi naisten kuntosali: "Miehiä ei tällä salilla näy"

Porilaisella Carita Upalla on ollut kiireinen ja vähän tukalakin kesä. Hän on avaamassa uutta naisten kuntosalia Itsenäisyydenkadulle, entisen Laatta-Centerin tiloihin, mutta esimerkiksi firman nimen hyväksytyksi saamiseen liittyvään byrokratiaan on mennyt viljalti aikaa. Nyt alkaa kuitenkin olla pikkuhiljaa valmista. Uuden salin, Ladie´s Clubin, avajaiset ovat tänään perjantaina 16. marraskuuta kello 16. Upan paikka on peruskuntosali, jossa on mahdollisuus esimerkiksi kiertoharjoitteluun. –Olen miettinyt oman salin avaamista jo kolmisen vuotta, ja viimeiset puolitoista vuotta olen etsinyt sopivaa tilaa. Alun perin kohderyhmäni oli erityisesti ikäiseni, yli nelikymppiset naiset. Koska nuoremmatkin naiset ovat olleet kiinnostuneita, ajattelin, että kyllä täällä ovat ovet auki ihan kaikille. –Toivon, että tästä tulisi paikka, jonne on helppo tulla ihan minkä tahansa ikäisen tai kokoisen naisen. Carita Upan puoliso, voimamiehenä tunnetuksi tullut Matti Uppa on ollut puolisonsa apuna uuden kuntosalin remontissa. Carita Uppa lupaa kuitenkin, ettei miehillä ei ole asiaa valmiille salille. –Monella naisella tämä on kuulemma ihan kynnyskysymys: He eivät halua salille, jolla näkyy yksikin mies. Carita Uppa on itse toiminut esimerkiksi hierojana. Hänen tarkoitus luotsata yritystään jatkossa yksin, joskin etsinnässä on personal trainer, joka voisi vetää esimerkiksi kiertoharjoitteluita. Salille on tulossa laajat aukioloajat. Avainlätkällä pääsee sisälle silloinkin, kun Carita Uppa ei itse ole paikalla.