Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Tavanomaisella ihmistyypillämme on huono kaiku – kunpa meilläkin olisi temperamenttisia elehtijöitä ja supliikkeja small talkkaajia

Kun on säilönyt talven varalle perheelle herkkutatteja, mustikkaa, karpaloita ja riistaa, käynyt saunan löylyssä, sytyttänyt takkaan tulen ja laittanut villasukat jalkaan, on hyvä alkaa haaveilla kaukomatkoista, vilkkaista rautatieasemista ja ketjukahviloista. Maailmalla on kaikenlaisia rakennuksia, siltoja ja ostosparatiiseja. Niissä on kiinnostavia museoita, konsertteja ja historiaa. Muu maailma on täynnä jonoja erilaisiin kohteisiin. Elämme vaan täällä maailman reunalla, syrjässä ja kaukana kaikesta. Ympärillä on aavaa, naavaa, hehtaareittain hiilinielua ja puhdasta ilmaa. Tyhjää tilaa. Se olisi parasta, mitä voisi haaveilla, jos sitä ei olisi. Kun näkee horisontin, metsän tai tähtitaivaan, tuntuu kuin meiltä puuttuisivat tornitalot, pilvenpiirtäjät ja elämyspuistot. Muualla on pöhinää, kohinaa, menoa ja meininkiä – kaikkea. On trendejä ja brändejä. Hyisen kylmä tuuli puhaltaa kauluksesta sisään. Henki salpautuu ja lihakset jännittyvät. Olisi hiljaista, jos pauhut Selkämereltä eivät huutaisi niin lujaa. Jäiset pisarat vihmovat vasten kasvoja. Ellei se olisi niin arkisen loskaista, päivä olisi elämys. Samaan tapaan kuin sateen kastelema männyn runko. Sen pinta hellii ihoa ja antaa koskettelijalleen jotain itsestään. Olen nähnyt japanilaisen nauttivan koko sydämestään puuta halatessaan. Takapiha on täynnä runkoja joka päivä. Niiden viheliäiset neulaset liimautuvat nyt kaikkialle. Sanokaamme häntä umpimieliseksi, jäyhäksi tai epäsosiaaliseksi. Tavanomaisella ihmistyypillämme on jotenkin huono kaiku. Kunpa meilläkin olisi temperamenttisia elehtijöitä ja supliikkeja small talkkaajia. Ei muualla ole ihmisiä, jotka kaipaavat yksityisyyttä, omaa tilaa ja hiljaisuutta. Paitsi kuulemma Kiinassa. Jos meikäläisyys ei olisi niin noloa ja epänormaalia, niin olisihan se siisteintä ikinä, olla pokkana ja ihan muina miehinä tilaa kunnioittavia ja korrektin etäisiä. Jospa voisi vaan olla perheen parissa kotona olohousuissa tai kalsareissa välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Itsestään selvä on saavutettua etuutta ja arvotonta, vaikka se olisi maailman parasta, luksusta tai lähes ainutlaatuisen utooppista. Jokapäiväinen erinomaisuus runsaasti nautittuna tuntuu mitäänsanomattomalta. Vaatimattomuus kaunistaa. Kuka sen keksi? Kirjoittaja on viestintätoimistoyrittäjä.