Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kouluilla on vaikea tehtävä – ennen riitti, että hyvä kansalainen pelkää Jumalaa ja esivaltaa, mutta nykyisin ihanteena on kriittinen, itsenäinen ja yhteiskuntaan osallistuva kansalainen

Vuosina 1976–77 yli satatuhatta suomalaista koululaista näki elokuvan Luottamus. Käsikirjoitus oli laadittu Neuvostoliitossa, mutta aloite projektiin oli tullut Suomesta. Elokuvasta tuli valmistuessaan siihen mennessä kallein produktio maassamme. Kyse on propagandaelokuvasta. Kuuluisan Pirkkalan monisteen (1974) rinnalla Luottamus (1976) on hyvä esimerkki koululaitoksen piirissä toteutetusta poliittisesta asenteenmuokkauksesta. Kyllä opettajat tajusivat tuolloin, mistä on kyse. Käsky katsoa elokuva oli tullut opetusministeriöltä. Vallanpitäjän edustaman ideologian levittämistä ei yleensä nimitetä propagandaksi vaan valistukseksi, vaikka eroa ei käytännössä ehkä ole. Propagandassa pyritään muokkaamaan asenteita maalailemalla kohteesta yksipuolinen ja vääristynyt kuva. Laura Huhtasaari tviittasi syyskuun lopulla kuvan yläkoululaisten tekemästä julisteesta, jossa hänen kasvonsa on yhdistettynä provosoivaan sloganiin. Hän esitti epäilyksen siitä, että kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan kuva on todiste kouluissa harjoitettavasta perussuomalaisten vastaisesta propagandasta. Huhtasaaren argumentti voidaan kai tiivistää kysymykseen, opetetaanko yhteiskunnallisia kysymyksiä neutraalisti vai painottuvatko koulussa opettajien ideologiat. Anna-Liina Kauhanen huomautti ( HS 6.10.), että Saksassa oikeistopopulistit hyökkäävät kouluja kohtaan aseenaan vaatimus opetuksen täydellisestä puolueettomuudesta. Koska opetuksen täydellinen neutraalisuus on mahdotonta, voidaan opettajan tasapuolisuus kyseenalaistaa vähäisellä näytöllä. Opettajat eivät voi olla täysin neutraaleja, kun kyse on ihmisoikeuksista, lasten oikeuksista, väkivallasta, tasa-arvosta, ihmisarvosta tai kestävästä kehityksestä. Ennen riitti, että hyvä kansalainen pelkää Jumalaa ja esivaltaa, mutta nykyisin ihanteena on kriittinen, itsenäinen ja yhteiskuntaan osallistuva kansalainen. Tämä on vaikea tehtävä kouluille. Ne, jotka olivat jo valmiiksi vakuuttuneita, että kouluissa manipuloidaan oppilaita ”vihervasemmiston” oppien mukaisesti, tuskin muuttivat käsityksiään tviitistä käydyn keskustelun perusteella. Julisteprojektiin osallistuneet oppilaat puolestaan saivat karvaan kokemuksen, millainen merkitys koulun seinille ripustetuilla asioilla on yhteiskunnassamme. Arimmat opettajat alkavat ehkä karttaa keskustelua yhteiskunnallisista teemoista ja päätyvät vetämään kansalaisvaikuttamisen opetuksen entisajan sukupuolivalistuksen tunneilta lainatulla tavalla: hätäisesti, punastellen ja epäselvästi. Tuollainen opetus tuottaa helposti ohjailtavissa olevaa äänestäjäkuntaa. Se tuskin on kenenkään etu pitkällä tähtäimellä.