Pääaiheet 100 tuoreinta Verokone Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

USA:n elokuvateattereissa katsellaan pian Ahlaisten maisemia: Porilaislähtöisen Roope Oleniuksen Kyrsyä elokuvateatterilevitykseen Yhdysvalloissa

Porilaislähtöisen Roope Oleniuksen ohjaama kauhuelokuva Kyrsyä – Tuftland saa elokuvateatterilevityksen Yhdysvalloissa. Junttikauhuelokuva saa USA:n ensi-iltansa 1.3.2019. Levityssopimus solmittiin yhdysvaltalaisen Subliminal Filmsin kanssa. –Tätä varten on pitkäjänteisesti tehty töitä ja on aivan uskomaton fiilis, että saatiin asiat loksahtamaan paikoilleen näin hienosti. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa elokuvaa, Olenius iloitsee. Subliminal Films on uusi Kaliforniassa toimiva yritys, ja Kyrsyä on ensimmäinen yrityksen levittämä elokuva. Yritys toimii yhteistyössä Kaliforniassa vaikuttavan Laemmle-elokuvateatteriketjun kanssa. Lisäksi Subliminal Films on ilmoittanut, että elokuva julkaistaan suoratoistopalveluissa, kuten Amazonissa. Elokuva sai Suomen ensi-iltansa viime keväänä, ja se on nähty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuva on palkittu useammilla festivaaleilla, viimeksi parhaana kotimaisena elokuvana Scandinavian International Film Festivaalilla Helsingissä. Asiasta uutisoinut kauhukulttuurin verkkojulkaisu Bloody Disgusting kuvasi elokuvaa näin: "Suomalaisissa perämetsissä kuvattua elokuvaa on kiitetty tavasta yhdistää provokatiivisesti feministisiä teemoja, taide-elokuvan hienouksia ja slasher-ilmaisua." Lue lisää Roope Oleniuksesta ja Kyrsyästä Bloody Disgusting -uutinen (englanniksi)