Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pääministeri Sipilä: "Teemme kaikkemme, että EU-ero-sopimus Britannian kanssa syntyy" – "Sellaista ratkaisua ei voi tehdä, joka sorsii Norjaa ja Islantia"

–Huonoin vaihtoehto se on Britannialle itselleen, että sopimusta ei syntyisi. Britanniassa esimerkiksi rahoitussektori ja autoteollisuus ovat jo olleet hermostuneita, jos ratkaisua ei synny, kommentoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) EU:n ja Britannian välisiä neuvotteluita EU-ero-sopimuksesta. –Teemme kaikkemme, että EU-ero-sopimus Britannian kanssa syntyy. Viikonloppuna kävi selväksi, että kun EU-maiden pääministerit ja päämiehet tapaavat tänään Brysselissä, Britannian EU-ero-sopimuksesta ei tehdä päätöksiä. Britannia ei ollut siihen vielä valmis. Britannian pääministeri Theresa May käy paikalla kertomassa oman näkemyksensä tilanteesta, mutta 27 EU-maan päämiehet jatkavat varsinaista Eurooppa-neuvoston kokousta ilman Mayta. Päämiehet saavat EU:n pääneuvottelijan Michel Barnierin tilannekatsauksen ja keskustelevat neuvotteluprosessin jatkotoimista. 27 EU-maata ovat pysyneet yhtenäisessä rintamassa Britannian EU-ero-sopimuksessa. Enemmänkin hajaannusta on Britanniassa ja Theresa Mayn pitää saada kotimaassa hyväksyntä Britannian EU:n kanssa neuvottelemille ratkaisuille. Marraskuussa uusi yritys Seuraava Britannian erosopimuksen oleellinen kokous on marraskuun puolivälissä, mutta ei ole mitään varmuutta, että sielläkään vielä tehdään linjauksia päivämäärästä. –Jos marraskuussa ei synny erosopimusta, aikataulujen kanssa syntyy ongelmia. Sekä Britannian parlamentti että Euroopan parlamentti tarvitsevat kolme kuukautta käsittelyaikaa erosopimukseen, Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa. Britannian lopullisen EU-eron on määrä astua voimaan maaliskuun lopussa. Voi olla, että jossain vaiheessa neuvotellaan siirtymäajan jatkamisesta. Nyt siirtymäaika on sovittu vuoden 2020 loppuun. Sipilä kertoo, että kun hän keskusteli kahden kesken Britannian pääministeri Mayn kanssa, myös May piti marraskuuta ehdottomana takarajana. Sipilän mukaan Britannian kanssa on saatu sovittua 90-95 prosenttia asioista. Eniten hiertää kauppaan liittyvä Irlannin kysymys. EU-eron jälkeen Irlannin ja Britannialle kuuluvan Pohjois-Irlannin 499 kilometrin rajasta tulee unionin ulkoraja. –Pohditaan vaihtoehtoja, mitkä ovat käytännön toimenpiteet, että ei synny kovaa rajaa. Britannia ei haluaisi kaikkia sektoreita EU:n kanssa solmittavaan vapaakauppasopimukseen. Sipilä korosti, että sellaista ratkaisua EU ei voi Britannian kanssa tehdä, joka sorsisi esimerkiksi EU:n ulkopuolella olevaa Norjaa ja Islantia ja niiden kanssa tehtyjä sopimuksia. EU:n Afrikka-kumppanuus syvenee Torstaina on vuorossa Eurooppa-neuvosto ja euromaiden huippukokous. Hybridi- ja kyberuhkat ovat entistä enemmän esillä, kun EU-maiden pääministerit puhuvat torstaina sisäisestä turvallisuudesta. Sisäisen turvallisuuden yhteisessä päätöksenteossa EU-maat ovatkin olleet tuloksellisia. Toinen keskeinen teema on EU:n yhteinen maahanmuuttopolitiikka ja siinä EU-maiden onkin ollut vaikeampaa edetä. EU-maissa myös pohditaan, miten paremmin voitaisiin puuttua niin kutsuttuihin juurisyihin Afrikassa, niin että ihmiset eivät lähtisi sieltä niin suurin joukoin hakemaan parempaa elämää Euroopasta. Joulukuussa pidetään EU:n ja Afrikan maiden yhteiskokous. –EU:n Afrikka-kumppanuus syvenee. Investointiohjelmalla Afrikkaan voidaan saada viiden vuoden aikana vuosittain kaksi miljoonaa työpaikkaa. Afrikkaan tarvitaan joka vuosi 18 miljoonaa työpaikkaa. Kolmas tämän viikon EU-kokouksista on EU-huippukokous torstaina. EU:n talousasioissa voi olla mahdollista, että Ranska presidentti Emmanuel Macronin johdolla ottaa esille EMU-alueen kehittämisen. Mahdollisesti voidaan puhua myös Italian heikosta taloustilanteesta. EU:n ja Aasian johtajat tapaavat EU-kokouksien viikko päättyy torstaina ja perjantaina pidettävään Euroopan ja Aasian johtajien ASEM-kokoukseen. Viimeksi 51 maan edustajat kokoontuivat Mongoliassa vuonna 2016. Keskusteluissa on kolme teemaa: politiikka ja turvallisuus, talous ja kulttuuri ja sosiaaliset suhteet. –Aion tuoda keskusteluihin muovijätekysymyksen, kiertotalouden ja ilmastonmuutoksen, Sipilä kertoi. Kokouksen jälkeen EU solmii vapaakauppasopimuksen Singaporen kanssa. Japanin ja EU:n vapaakauppasopimus astuu voimaan ensi vuoden alussa.