Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lukolle vihdoin ehjä kotiesitys – "Olimme päättäneet kääntää uuden lehden"

Lukko otti kauden toisen kotivoittonsa Vaasan Sportin kustannuksella. Voittoakin makeampaa oli raikas ja rohkea peli, jolla joukkue nappasi pisteet. Lukko on kauden aikana väläytellyt hetkittäin hyviä otteita, ja keskiviikkona nähtiin ensimmäinen kokonainen onnistunut ottelu. Ensimmäiset minuutit lupailivat taas yhtä tuskaista kiekkoiltaa Äijänsuolle, kun Sportin Tommi Tikka vei vierailijat johtoon jo alle minuutin pelin jälkeen. Tällä kertaa Lukko ei hätääntynyt, vaan kuittasi maalin nopeasti ja meni lopulta menojaan. Lukko-pakki Tarmo Reunanen hehkutti kauan kaivattua voittoa. –Nyt ei loppunut peli huonoon alkuun ja sen jälkeen oli kuin jäällä olisi ollut vain yksi joukkue. Me emme anna ikinä periksi. Tämä on niin hieno paikka pelata, sanoi Reunanen. Myös Lukon valmentaja Pekka Virta oli tyytyväinen. –Se ensimmäinen maali tuntui taas siltä, että voiko olla tottakaan. Muutama minuutti oltiin kanveesissa, ja Lassi Lehtinen otti siihen yhden hyvän torjunnan. Oltiin kuitenkin hyvin valmistautuneita. Lisäksi olimme päättäneet kääntää uuden lehden. Virta on koko kauden ollut sitä mieltä, että joukkueen peli on ottanut edistysaskelia. –Tämä oli taas yksi askel eteenpäin. Peli on pitkään mennyt parempaan suuntaan, mutta kotona on syystä tai toisesta kipsannut. Nyt oli hienoa ja aggressiivista tekemistä. Keskiviikkona kaksi maalia tehnyt Toni Koivisto onnistui viimeksi kauden avausottelussa. Kokenutta pelimiestä tehottomuus ei ole kuitenkaan huolettanut. –Ei sellainen enää hirveästi stressaa. Paikkoja on kyllä ollut ja uskon, että kun niitä tulee, alkaa myös mennä sisään. Kivahan se oli pitkästä aikaa osua. Koivisto pelaa kolme maalia syöttäneen Justin Danforthin ja nuoren Linus Nymanin kanssa kakkosketjussa, joka on antanut vielä odottaa parastaan. –Olen kyllä tykännyt pelata heidän kanssaan. Aluksi oli hiukan ongelmia, mutta nyt on pelattu hyvin, vaikka tehoja ei ole vielä juuri tullutkaan. Uskon, että parannamme tästä vielä ja tehojakin alkaa tulla.