Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Neljä Rauman kaupunginreviisoriksi pyrkivää soveltuvuustesteihin – mukana kaksi tuttua nimeä

Kisassa Rauman kaupunginreviisorin virasta on mukana vielä neljä hakijaa. Valintaa valmisteleva toimikunta haastatteli kuusi hakijaa, joista soveltuvuustesteihin lähetetään kauppatieteiden maisteri Anne Arvola Turusta ja hallintotieteiden maisterit Mervi Raita Kaarinasta, Sami Salonen Ylöjärveltä ja Henri Seppänen Raumalta. Raita on Rauman virkavapaalla oleva talousjohtaja ja Seppänen työskentelee tällä hetkellä hänen viransijaisenaan. Kaupunginreviisori vastaa kaupungin sisäisestä tarkastuksesta ja valvonnasta ja osallistuu tiiviisti riskienhallinnan koordinointiin sekä hallinnon kehittämiseen ja konsultointiin. Lisäksi hän toimii tehtävässään myös tarkastuslautakunnan esittelijänä. Työhön kuuluu asetettujen tavoitteiden arviointi, hallinnon ja talouden kehityksen seuraaminen ja analysointi sekä konsernivalvonnan kehittäminen. Virkaan saapui 11 hakemusta.