Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ensi-ilta Porin teatterissa: Murhakomedia kulkee sukkelasti, vaikka ei ole kestänyt aikaa parhaalla mahdollisella tavalla

Vuoden 1941 tammikuussa ensiesitetty Arsenikkia ja vanhaa pitsiä on monin tavoin tyypillinen yhdessä huoneessa tapahtuva, farssimaisia piirteitä sisältävä komedia. Se erottuu kaltaistensa joukosta makaaberilla kierteellä, joka on luonut näytelmälle pitkäkestoisen maineen ja suosion. Tarina käynnistyy iäkkäiden sisarusten Abby ja Martha Brewsterin olohuoneessa, jossa nämä kestitsevät vieraitaan. Jo alkukohtauksissa tulee selväksi, että höpsöt, herttaiset ja hössöttävät vanhukset ovatkin sarjamurhaajia. He itse kokevat tekevänsä laupeuden työtä yksinäisille miehille, jotka haluavat vuokrata heidän yläkerran huoneensa. Anna-Maija Kokkinen ja Hannele Lanu säteilevät päärooleissa lempeyttä, jonka alta tuoksuu kalman katku. Yhdysvaltalainen , ilmestyessään ajankohtainen näytelmä nousi kauas kantavaan suosioon, mutta aikaa se ei ole parhaalla mahdollisella tavalla kestänyt. Mielenvikaisuus erilaisine ilmentymineen on yksi näytelmän teemoista, mutta näytelmän hulluuskäsitys on peräisin menneiltä vuosisadoilta. Vuoropuhelun huumori on paikoin notkeaa ja nautittavaa, paikoin melko ummehtunutta. Vaikka tempo pysyy rivakkana, ylipitkäksi venytetty tarina polkee välillä paikallaan. Porilaisversio paikkaa tekstin heikkouksia karrikoimalla henkilöhahmoja erittäin paksulla tussilla. Ratkaisu on enimmäkseen onnistunut, sillä kerronnan tyhjäkäynti kätkeytyy kerrassaan kahelin populaation remeltämiseen estradilla. Peter-Sebastian Lehtosen esittämä tätien veljenpoika Teddy on aivan ulalla todellisuudesta. Hän kuvittelee olevansa presidentti Theodore Roosevelt, joka on alati lähdössä rynnäkköön torveaan toitottamalla. Talon kellariin hän rakentaa suurta intohimoaan Panaman kanavaa. Paikalle saapuu myös kaidalta polulta eksynyt veljenpoika Jonathan aisaparinsa tohtori Einsteinin kanssa. Pahaenteisesti möyryävän Jussi Lammen Jonathan muistuttaa lukuisten kasvoleikkauksien jäljiltä Frankensteinin hirviötä. Jarno Malisen Einstein on silkka sarjakuvahahmo, pelokas nöösipoju outoine aksentteineen. Sivuhahmoista mainioita ovat myös Joonas-Petteri Niemisen konstaapeli O’Hara, joka haaveilee epätoivoisesti näytelmäkirjailijan urasta, sekä Janne Turkin luutnantti Rooney, joka saapuu oletetulle rikospaikalle sellaisessa kiehumispisteessä, että on räjähtämäisillään koko ajan. Näin outojen ilmestysten keskellä näytelmän normaaleimmat henkilöt, Joni Leponiemen esittämä teatterikriitikko Mortimer ja tämän rakastettu, Mirva Tolppasen näyttelemä papintytär Elaine Harper, jäävät pikkuisen eksyksiin. Tyylikäs, vino lavaste korostaa henkilöiden nyrjähtäneitä mielenlaatuja ja rakentaa suuntaviivoja kohti ekspressionistista ilmaisua. Arsenikkia ja vanhaa pitsiä -näytelmässä on puutteensa ja heikkoutensa, eikä komedia jätä sen kummempaa pohdittavaa kotimatkalle. Kohtalaisen hyvin onnistuneen porilaisversion parissa viihtyy kuitenkin sujuvasti alusta loppuun saakka. Teksti Joseph Kesselring. Ohjaus Ola Tuominen. Päärooleissa Anna-Maija Kokkinen, Hannele Lanu. Ensi-ilta 13. lokakuuta Porin teatterin päänäyttämöllä.