Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Turkkilaiset viranomaiset sanovat, että heillä on äänitallenteita, jotka todistavat toimittajan murhan

Turkin viranomaiset ovat kertoneet, että heillä on muun muassa video- ja ääninauhoitteita todisteeksi siitä, että toimittaja Jamal Khashoggi tapettiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa. The Washington Post -lehden mukaan saudiarabialainen turvallisuusyksikkö tappoi Khashoggin konsulaatissa ja paloitteli ruumiin, kun toimittaja oli mennyt sinne hakemaan tulevaan avioliittoonsa liittyviä asiapapereita. Turkkilaisten mukaan nauhoituksesta selviää, että Khashoggia oli kuulusteltu, kidutettu ja lopulta hänet oli tapettu. Lehden mukaan amerikkalaiset viranomaiset eivät ole kuulleet nauhoitusta, mutta turkkilaiset ovat kertoneet nauhoituksen sisällöstä. The Washington Postin mukaan turkkilaiset ovat varovaisia nauhoitusten julkistamisen suhteen, sillä niiden julkistaminen paljastaisi, että maa vakoilee toisen maan konsulaatissa. Saudi-Arabia pysyy kannassaan Saudi-Arabia pysyy kannassaan, että Khashoggi lähti konsulaatista elävänä The Washington Postin mukaan on epäselvää, ovatko yhdysvaltalaiset viranomaiset kuulleet nauhoitteita. Yhdysvalloissa kuitenkin arvellaan, että Khashoggi on kuollut, ja tiedusteluviranomaiset epäilevät, että Saudi-Arabialla on tekemistä asian kanssa. Yhdysvalloissa keskustellaan parhaillaan, mitä Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian välisille asekaupoille pitäisi tehdä. Trump viittasi asekauppoihin sanomalla, että jos Yhdysvallat ei myy maalle aseita, niin Saudi-Arabia sanoo, kiitos, sitten me ostamme ne Venäjältä tai Kiinasta. Trumpin mielestä se ei auta heitä, sillä amerikkalaiset menettäisivät työpaikkoja. Kritiikkiä prinssin hallinnosta Khashoggi on The Washington Post -lehden kolumnisti. Hän on kirjoittanut kriittiseen sävyyn Saudi-Arabian nykyhallinnosta ja prinssi Mohammed bin Salamanista.