Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kaaos Mikkolan keräyspisteellä: Tyhjennyksen siirtyminen yli viikonlopun jätti kymmenet vaatekassit ilkivallan armoille

Vaatekeräyspisteellä kävijöitä kohtasi maanantaiaamuna karmea näky Porin Mikkolassa. UFF:n oranssien keräyslaatikoiden edustalla asfaltilla makasi viikonlopun jäljiltä kasapäin riipin raapin leviteltyjä vaatteita. –Tänä syksynä on ollut lämmintä pitkään ja vaatteita on tullut keräyslaatikoihin tasaiseen tahtiin. Viime viikolla on selvästi valmistauduttu tulevaan talveen, ja vaatteita tuotiin tavallista enemmän. Tämän vuoksi keräysautomme täyttyi juuri ennen Porin Mikkolan pistettä, joka jäi tyhjentämättä. Ihmiset joutuivat jättämään tuomisensa täyttyneiden laatikoiden ulkopuolelle. Ilmeisesti joku on käynyt tekemässä ilkivaltaa ja levittämässä vaatteita ulos pusseista, pahoittelee vaatekeräyspäällikkö Jari Töyrynen UFF:ltä. Hänen mukaansa keräyslaatikot pyritään tyhjentämään kerran viikossa ennen viikonloppua juuri siitä syystä, ettei ilkivalta pääsisi pilaamaan tuotuja vaatteita. –Eniten tavaraa tuodaan juuri viikonloppuisin. On sinänsä aika tavallista, että joku käy levittämässä pakkausten sisältöä, jos jotain jää laatikoiden ulkopuolelle. Jos Mikkolassa levitellyt vaatteet ehtivät kastua sateessa, ne joudutaan melkein viemään energiajätteeseen. Siinä menetetään aika paljon materiaalia, mikä on harmi, Töyrynen kuvailee. Mikkolan keräyspiste käytiin siivoamassa ja laatikot tyhjentämässä heti maanantaina. Mikkolan vaatekeräyspiste on yksi Suomen suosituimmista Yhden viikonlopun aikana ulos kertyneiden vaatteiden suuri määrä selittyy myös sillä, että Mikkolan keräyspiste on yksi UFF:n Suomen suurimmista. –Viime vuonna Prismojen ykkönen oli Turun Itäharju, jonne tuotiin tavaraa yhteensä 55,5 tonnia. Porin Mikkola oli heti kakkosena 51 tonnilla ja Musa kolmosena 49 tonnilla. Citymarketien pihoissa olevista keräyspisteistä ykkönen oli Jyväskylän Keljo lähes 75 tonnilla ja kakkosena saman kaupungin Palokka 50 tonnilla. Eli Porin keräyspisteet ovat ihan kärkipaikoilla, Töyrynen kertoo. UFF:n keräyspisteissä otetaan vastaan käyttökuntoisia vaatteita, kodintekstiilejä, asusteita, laukkuja, kenkiä ja leluja. Vaatteiden toivotaan olevan puhtaita ja ehjiä. Yhdistys neuvoo suojaamaan tekstiilit lialta ja kosteudelta pakkaamalla ne suljettuihin muovipusseihin.