Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Talon hinta ei päätä huimaa, mutta tulijoita ei ole – Ennen haluttiin oma tupa, nyt mieluummin oma luukku

Hintapyyntö 99 000 euroa. Hiljaista on. Vaikka hinta ei päätä huimaa, näitä on tarjolla, tulijoita ei. Tiiliverhoiltu omakotitalo on omamme naapurissa, ikää saman verran eli kohta 40 vuotta. Riskiryhmää siis monella tavoin. Matkaa Porin torille on viisi kilometriä, lähin kauppa kilometrin päässä, bussi kulkee silloin tällöin. Oma auto on lähes välttämätön. Toivottavasti tyhjillään oleva talo saa uudet omistajat aikanaan, mutta kovin houkuttelevia vanhat omakotitalot eivät enää ole. Ehkä ajat muuttuvat, mutta tällä hetkellä trendit vievät pieniin kopperoihin kohti keskustoja. Mieluummin oma luukku kuin oma tupa. Suuret ikäluokat rakensivat omakotitaloja keskustojen liepeille. Markkinoilla sitä tavaraa taitaa olla jo nyt liikaa ja lähivuosina yhä enemmän. Ellei satu omistamaan muuta kuin talonsa, siinäpä sitten nökötät ja toivot, että yhteiskunta pystyy palvelemaan, kunnes olet valmis kipattavaksi kirkkomaalle. Kovin luottavainen ei voi olla, jos nykyisyys on mittapuuna ja sotesotku esimakua tulevasta. Ja vaikka omastaan pääsisikin eroon, on helppo laskea, mitä alle sadalla tuhannella saa: Kaksion vanhasta kerrostalosta, johon seuraavaksi tulee kymmenien tuhansien putkiremontti, ellei homevaurion talostasi löytänyt ostaja palauta sinua lähtöruutuun. Suomalaisten kansallisvarallisuuden sanotaan isolta osin koostuvan kiinteistöomistuksista. Jos omistat kiinteistön kasvukeskuksesta, varallisuutesi voi moninkertaistua. Toisten varallisuus taas haihtuu savuna ilmaan. Oma koti väärässä paikassa väärään aikaan on siis riskisijoitus. Eipä tullut aikoinaan mieleen. Pääkaupunkiseudulla kiinteistövarallisuus on kasvanut raketin lailla. Ehkä se kompensoi varallisuuden hupenemisen toisaalla. Onni yksillä, kesä kaikilla. Mitään uutta tai kuohuttavaahan tässä ei sinänsä ole. Suomi on täynnä hylättyjä mökkejä ja kuolevia kyliä, kohta kai myös kaupunkeja. Rakennemuutos on jyllännyt jo vuosikymmeniä, eikä sille taida loppua tulla niin kauan kuin meitä täällä tallaa. Kun kaikki lopulta asuvat samassa kylässä, tuntuu kuin meitä olisi enemmän kuin onkaan. Sillä enempää ei nykyisillä eväillä taida tulla, mikäli se meistä riippuu. Viisainta on jättää laskutoimitus tekemättä. Jos laskee yhteen hankintahinnan, lainan yli kymmenen prosentin korkokulut (totta se on, sellaisiakin aikoja on eletty), lukuisat perusparannukset ja -korjaukset, päätyy summaan, jolla voisi omistaa korskean lukaalin keskeiseltä paikalta. Oma koti kullan kallis, tavalla tai toisella. Kirjoittaja on eläkkeellä oleva SK:n kulttuuritoimituksen esimies