Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Satakunta on iskelmän luvattu maakunta

Jos Satakunta olisi musiikkigenre, se olisi iskelmä. Tämä on iskelmän luvattu maakunta. Koska olen muualta muuttanut uusporilainen, minulta kesti kauan ymmärtää tämä. Musiikillisesti maakunnasta tulivat ensimmäiseksi mieleen Pori Jazz ja Pori-rockin kultavuodet. On täältä noussut klassisen musiikin tähtiäkin, kuten Hannu Lintu , Mika Kares , Sari Nordqvist ja Reetta Haavisto . Mutta kyllä Satakunta soi ennen muuta haikein iskelmäsävelin. Panelian satakieli Veikko Tuomi tunnettiin tangolevytyksistään. Porilainen lauluyhtye Purema humppasi 1970-luvulla koko kansan tietoisuuteen. Reposaaren Eikka, Eino Grön , esiintyi tänä vuonna Porissa itse elämästään kertovassa Porin teatterin musikaalissa. Danny eli Ilkka Lipsanen kasvoi Porin maisemissa. Hän lomailee edelleen Raumalla, jossa Lipsasen suku omisti pitkään kartanon, ja jossa Dannyn kesämökki sijaitsee. Rainer Friman on Porista, samoin edesmennyt Jukka Koivisto, joka muistetaan Hariolax-yhtyeestä ja lukuisista sävellyksistään ja sanoituksistaan. Karvian iskelmätähti Anne Mattila laulaa nyt Vain elämää -ohjelmassa. Yölintu keikkailee taas, ja Yön biisitkin kuulostavat iskelmiltä. Vahvaa todistusaineistoa iskelmämaakunnan tueksi löytyy tangokuninkaallisista, joita on tullut Satakunnasta aika joukko, ainakin Risto Nevala, Jaana Lammi, Eija Kantola, Merja Raski ja Piritta Venho. Tangokuningatar Maria Tyyster on nykyään satakuntalainen. Johanna Pakonen on asunut Köyliössä. Nuoressa polvessa satakuntalaisiksi iskelmäartisteiksi voi laskea muun muassa Siikaisista kotoisin olevan laulaja-lauluntekijä Mikko Harjun ja raumalaislähtöisen Jessica Uussaaren . Laulajana ja lauluntekijänäkin toiminut porilainen Timo Koivusalo on erikoistunut elokuvaohjaajanakin iskelmäelokuviin. Kuurankukka -iskelmähitti syntyi aikoinaan hänen kynästään. Ulvilassa perustettu Antti Hautaniemen Iltatähti-yhtye toimi 1990-luvulla Joel Hallikaisen bändinä. Ei ihme , että Porin Kirjurinluodossa järjestettiin viime kesänä peräti kaksi iskelmäfestivaalia. Ja mitä tulee satakuntalaiseen mielenmaisemaan, siihen iskelmänostalgia sopii täydellisesti. Täällä ollaan vähän vanhanaikaisia. Satakuntalainen arvomaailma on kuin menneestä maailmasta, hyvässä ja pahassa. Hyvä puoli on esimerkiksi se, etteivät lapset haistattele aikuisille samaan malliin kuin pääkaupunkiseudulla. Huono puoli on, ettei erilaisuutta täällä juuri siedetä.