Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Laura Huhtasaari mielipidekirjoituksessaan: "Kukaan ei ole suuttunut lapsille"

Mediassa annetaan ymmärtää, että olisin suuttunut lapsille. En ole. Mediassa luodaan harhaanjohtajaa kuvaa, että olisin jakanut jotain julistetta tai tietoa ilman lupaa. Sekään ei pidä paikkaansa. Miksi toimittajat eivät kysy koulun rehtorilta ja Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetusjohtajalta, että oliko julisteen julkaiseminen koulun aulassa ja Instagramissa harkittu teko, jos oppilaiden etunimiä, koulua ja luokkaa ei ole sopivaa saattaa julkisuuteen? En ole julkaissut mitään sellaista tietoa, mikä ei olisi ollut kenen tahansa saatavilla. Instagram-linkkiä voi kuka tahansa jakaa, laillisesti. Myös julkaistusta julisteesta voi kuka tahansa ottaa valokuvan, ja tekijänoikeus on valokuvan ottajalla. Valokuvan ottaminen ja julkaiseminen kuuluvat sitaattioikeuden piiriin, jos kyseessä on julkistettu teos. Koulujen tulee olla puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia. Olen pidemmällä aikavälillä saanut palautetta sekä vanhemmilta että oppilailta, kuinka opettajat eivät malta olla tuomatta esiin omaan poliittista kantaansa tai inhoaan jotain poliittista puoluetta kohtaan. Tässä erään lukiolaisen pojan lähettämä esimerkki koulussa tapahtuvasta asennemuokkauksesta: ”Opettajat todellakin ohjailevat tai suorastaan käännyttävät ”väärän" poliittisen mielipiteen omaavia ”oikeaan” suuntaan. Äidinkielen opettajamme tituleerasi itseään feministiksi, ja yritti suoranaisesti käännyttää meitä oppilaita myös siihen suuntaan. Erään ystäväni kanssa toimme mielipiteemme feminismistä esille ja kritisoimme sitä, mistä opettaja ei pitänyt ja sai meidät tuntemaan olomme nöyryytetyiksi koko luokan edessä. Valitettavasti esimerkiksi minä henkilökohtaisesti en aina uskalla tuoda omia mielipiteitäni esiin oppitunneilla poliittisista aiheista keskusteltaessa, koska pelkään sen olevan opettajan mielestä olevan ”väärin”. Pelkään opettajan tuomitsevan minut opiskelijana ja että hän asettaa minut ”silmätikukseen".” Tässä erään vanhemman kommentti minulle: ”Ite kun olen kasiluokkalaisen isä, niin poikani sanoi minulle, että miksi kannatat Lauraa, koulussa on sanottu et se on rasisti.” Koulun aikuiset olivat kutsuneet minua rasistiksi. Kyse on laajamittaisesta puoluepoliittisesta kasvatuksesta, johon pitää puuttua. Olen myös äiti, enkä halua, että lapseni koulun aulassa on juliste, jossa minusta luodaan kuvaa massamurhaajana koulun aikuisten siunauksella. Tässä on turha vedota oppilaiden sananvapauteen, mikä pitää luonnollisesti sallia. Opettajat vetävät rajat siihen, millaisia töitä koulusta julkistetaan.