Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Jenni Ahtiainen: "Miksi me kiusaamme toisiamme? Otsikoissa on uusi uhri joka päivä"

Itsensä nolaaminen on helppoa. Verkko levittää kuviasi lentokoneessa ihmisoikeuksia puolustavana poliitikkona tai vessassa vitsikkäästi genitaalejasi heiluttelevana selostajahahmona. Molemmat "uutiset” jaetaan mielellään eteenpäin. Toisen nolaaminen on vielä helpompaa. Riikka Moilanen . Jani Toivola . Aki Ruotsala ja muut. Kaikkia heitä yhdistää tahaton munaus. He sanoivat väärän sanan tai tekivät ajattelemattoman teon. Joku reetusi ja sadattuhannet lukivat. Kaikki mokaavat. Ihmisellä on huonoja päiviä, mutta jos olet julkisessa työssä, olet huono kerrasta poikki. Kaikki mikä voidaan käsittää väärin, tullaan käsittämään väärin. Jo seuraavana päivänä sulla on aikaa lukea paisunut härkänen lehdestä, koska töihin ei tarvitse enää lähteä. Miksi me kiusaamme toisiamme? Otsikoissa on uusi uhri joka päivä. Ja jos ei ole, hakataan seuraavan päivän lööpissä kotona itkevää vielä vähän lisää. Juorut kulkevat limaisten, liian kalliiden valokuitulonkeroiden sisällä maakunnista toiseen tuhoten kunnollisten ihmisten elämän – ja siihen päälle lähes runollisesti kuntiemme talouden. Yhteisöllisyyden tunne on ollut Suomessa korkeimmillaan sota-aikana ja sen jälkeen. Puhallettiin samaan suuntaan, koska oli isompia ongelmia kuin mitä nyt. Katastrofeista piti selvitä yhdessä. Nyt meillä menee niin hyvin, että jokin ennalta-arvaamaton koko kansakuntaa koskeva onnettomuus olisi yhteenkuuluvuuden kannalta surullisen hyvä asia. Ennen oli ennen. Yhteenkuuluvuus tuli yhteisöstä. Suurin osa ihmisistä asui maalla koko perheen kanssa. Työtä tehtiin aikaisesta aamusta iltaan, sitten kuunneltiin yhdessä radiota ja mentiin ajoissa nukkumaan. Ongelmat ratkottiin oman perheen kesken. Jos virheitä tehtiin, istuttiin alas ja kuunneltiin vanhempia eli viisaampia. Oli yhteisö, joka osallisti, johon sitouduttiin, luotettiin ja turvauduttiin. Nyt on nytten. Yhteisöllisyyden tunne on muuttunut yksilöllisyyden korostamiseksi ja egoismiksi. Nykyteknologian ylläpitämässä yhteiskunnassa tietoverkot mahdollistavat sen, että ihmisen henkinen ja sosiaalinen yhteisö voi olla missä, milloin ja kenen kanssa tahansa. Oman itsen korostaminen kasvottomasti mahdollistaa ihmiset veljeilemään tuntemattomien kanssa, joiden elämistä tai motiiveista emme tiedä mitään, oman perheen, työyhteisön tai kylän sijaan. Sen lisäksi olemme ulkomaalaisvastaisia. Olemme kaikkea vastaan. On täysin luonnollista toimia oman etunsa mukaisesti, se on selviytymiselle välttämätöntä. Mutta yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunne pitää kansakunnat koossa. Ehkä se pitäisi meidät myös pois toistemme kimpusta. Ehkä.