Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ajatus ei pysy kasassa, nimet unohtuvat, puhun sekavia – mikä ihme minua oikein vaivaa?

Teini selittää innostuneesti jotain netistä lukemaansa asiaa. Kuuntelen ensin kiinnostuneena, mutta kun asia ei etene nopeasti, huomaan ajatuksen karkaavan aivan toisiin maisemiin. Yhtäkkiä havahdun. Tytär jatkaa edelleen tarinaansa ja huomaan, että olen kadottanut siitä olennaisen osan. Nolottaa. Teini-ikäisen kanssa keskustelu on aina kunnia-asia, koska usein keskustelut hoidetaan kahdella tai kolmella kirjaimella. Joskus kaksi sanaakin on luksusta. Työpaikalla vaihdettiin kahviautomaatit. Kysyin asentajilta, että kauanko työ kestää, koska ajattelin käydä kävelemässä. Miksi ihmeessä puhuin kävelystä, kun tarkoitus oli mennä lounaalle? Ajoin Luvianpuistokatua keskustan suuntaan. Liikennevaloissa iski nanosekunnin kestävä paniikki: mihin oikein olen menossa? Kohde palautui mieleen, mutta kauhun tunne jäi hetkeksi päälle. Mikä minua oikein vaivaa? Kaikki alkoi tämän vuoden alkupuolella. Tai silloin aloin kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Tuttujen ihmisten nimet katosivat ihan tuosta vaan mielestä. Töissä saatoin lähteä kävelemään jonnekin. Noin kymmenen askeleen jälkeen pysähdyin: mitä minun nyt pitikään tehdä. Suurempia kokonaisuuksia oli todella vaikea muistaa ilman hyviä muistiinpanoja. Olennaiset asiat unohtuivat, kummalliset yksityiskohdat saattoivat kyllä jäädä mieleen. Olin jo varaamassa aikaa lääkäriltä, kunnes puhuin asiasta ystävälleni. Hänellä oli samoja oireita, samoin hänen ystävällään. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Runsas viikko sitten eteen osui Iltalehden artikkeli siitä, miten aikuisten aivot eivät enää toimi normaalisti. Tilalle oli keksitty jopa nimi ADT (attention deficit trait). Tähän tunnelmaan aivojen kanssa pääsee, kun tarpeeksi pitkään, vuodesta toiseen, yrittää esimerkiksi töissä tehdä monta asiaa samaan aikaan keskeytysten kera. Artikkelin mukaan tilannetta voi auttaa perinteisin keinoin. Työssä tulisi pitää riittävästi taukoja, etenkin jos tekee töitä avokonttorissa. Puhelimesta kannattaisi ottaa pois päältä erilaisten viestien ja sovellusten hälytysäänet. Sänkyyn mukaan mieluummin kirja kuin puhelin. Vähemmän somettamista. Viikonloppuisin yksi tapani rentoutua on katsoa sarjoja putkeen. Mikäli vieressäni on puhelin, vilkuilen tai räplään sitä taatusti sillä seurauksella, että joudun yhä uudelleen ja uudelleen "kelaamaan" katsomaani jaksoa taaksepäin. Nykyään laitan puhelimen aina viikonloppuisin äänettömälle. Toinen askel on ollut se, että käännän puhelimen ylösalaisin, niin että en näe näyttöä. Kolmatta askelta en ole vielä pystynyt ottamaan eli jättämään puhelimen niin, että se ei ole käsietäisyydellä. Kirjoittaja on uutispäällikkö, joka keskeytti yllä olevan kirjoituksen tekemisen kymmenen kertaa. Miksi ihmeessä puhuin kävelystä, kun tarkoitus oli mennä lounaalle? Miksi ihmeessä puhuin kävelystä, kun tarkoitus oli mennä lounaalle?