Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Uusi keskusjärjestö alkaa ajaa taiteen ja kulttuurin etua – pääsihteerinä Rosa Meriläinen

Kulttuurin ja taiteen alalle on perustettu uusi keskusjärjestö KULTA. Sen on tarkoitus olla tuki- ja tuottajaorganisaatioiden yhteinen edunvalvoja. Tavoitteena on nostaa taiteen ja kulttuurin arvostusta yhteiskunnassa. Uuden keskusjärjestön perustajajäsenet ovat Suomen museoliitto, Finland Festivals, Suomen Sinfoniaorkesterit ja Suomen Teatterit, ja niiden lisäksi toiminnassa on mukana jo Teatterikeskus. Jatkossa jäseniksi tavoitellaan noin 30:a keskeistä kulttuurialan järjestöä. KULTA ry:n pääsihteerinä on aloittanut Rosa Meriläinen . Siirtymäkauden puheenjohtajana toimii perustajajäseniin kuuluvan Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä . Jatkossa tavoitteena on, että hallitus koostuu eri alojen yhteiskunnallisista vaikuttajista, joilla kaikilla on vahva halu edistää kulttuurin ja taiteen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. KULTA ry:n perustamista ovat rahoittaneet Suomen kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden ja Sitra.