Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kurkistus näyttelijän pään sisään –"Tuntui siltä kuin olisi möyhentänyt sisuksiaan"

Näyttelijä Eila Ilenius julkaisi tänä vuonna Näyttelijän yökirjan , teoksen joka kertoo uudella tavalla näyttelijäntyöstä. Hän kuvaa siinä tarkasti ja paljaasti työtään viidessä erityisesti hänen mieleensä jääneessä näytelmässä. Hän kertoo valinneensa kirjaan rooleja, jotka olivat hänelle syystä tai toisesta kaikkein vaikeimpia. Osassa vaikeus harjoitusprosessissa liittyi hänen mukaansa kulttuurimuuriin ohjaajan ollessa ulkomainen, osassa johonkin muuhun tekijään. Teos koostuu Ileniuksen päiväkirjamerkinnöistä vuosikymmenten takaa, 1970–1980-lukujen vaihteesta Kotkan kaupunginteatterissa. Kirja avaa näyttelijäntyön vaikeutta. Joka näytelmä on oma maailmansa, jota jokainen ohjaaja lähestyy omalla tavallaan. –Joskus näyttelijä joutuu vääntäytymään johonkin rooliin, jota ei tavoita, Ilenius sanoo. Tällaisesta prosessista hän kirjoitti kuvatessaan työskentelyä ohjaaja Mikk Mikiverin kanssa Eduard Vilden Kilisevät kulkuset -näytelmässä. Mikiverin tulkinta Eevan roolista oli hyvin omaperäinen, mikä ei haitannut Ileniusta, koska ohjaaja pystyi perustelemaan kantansa. –Koin etten onnistunut siinä roolissa, ja halusin myös sen tähän kirjaan. Aina ei voi millään onnistua, ja harvoin kaikki osatekijät menevät aivan nappiin, niin että sinä iltana tapahtuu ihme. Mutta pyrkimys siihen on tärkeää, Ilenius toteaa. Päiväkirjat paljastavat Ileniuksen kunnianhimoiseksi näyttelijäksi, joka haluaa aina antaa parastaan ja kehittyä. Hän kertoo lukeneensa aina kritiikkejä, laatineensa niistä synteesin ja miettineensä, mitä voi parantaa suorituksessaan. –Oli ihana huomata, että kriitikot myös näkivät, kuka yrittää aidosti parantaa. Mulla oli valtava opinhalu, Ilenius sanoo. Toinen Ileniuksen mieleen jäänyt rooli oli päärooli Katarinana Shakespeare-klassikossa Miten äkäpussi kesytetään . Saksalaiset ohjaaja Hans-Georg Simmgen ja skenografi Heidi Brambach näkivät äkäpussin vuonna 1981 uudella tavalla. Naista ei saatukaan näytelmässä lopulla henkisesti nujerrettua. –Se oli erikoisin, kiehtovin ja omintakeisin näistä produktioista, joita olen kirjassa kuvannut, Ilenius toteaa. Näytelmä sijoitettiin sirkukseen, vaimon ostanut Petruchio puettiin merirosvoksi, ja loppukohtauksessa tälle äkäpussin kesyttäneelle miehelle jäi käsiin vain ihmisenkokoisen nuken kuori. Ilenius jäi voimakkaassa loppukohtauksessa Katarinana katsomaan yleisöön ajatellen: Tässä minä olen, sisintäni ei pystytä murskaamaan. Ileniuksen ensimmäisenä teatteriopettajana toiminut Aino Lehtimäki ja Kansallisteatterin ajoilta tuttu näyttelijä Eeva-Kaarina Volanen näkivät aikoinaan Ileniuksen päiväkirjoja ja kehottivat häntä julkaisemaan ne. Ileniusta epäilytti pitkään. –Päiväkirjahan on aika intiimi muoto tuoda asioita esiin, joten ajatus tuntui vaikealta. Toisaalta ymmärsin, että päiväkirjat tuovat esiin Kehä kolmosen ulkopuolella tehtävää teatterityötä, josta ei niin paljon puhuta, Ilenius sanoo. Hän palasi työstämään päiväkirjamerkintöjään jäätyään työelämästä pois hoitamaan dementiaan sairastunutta äitiään. Mutta toinen aihe päätyi kansiin ensin. Äidin kuoleman jälkeen Ilenius julkaisi kirjan Dementia, opettajamme (Kirjapaja 2006). Muutama vuosi sitten hän palasi päiväkirjojensa pariin ja muokkasi ne kirjaksi. Toisinaan hän kävi läpi kirjoituksia yhteen–kahteen asti yöllä, uppoutuneena menneisyyteen. –Tuntui siltä kuin olisi möyhentänyt sisuksiaan, se oli aika hurja juttu. Sieltä löytyi asioita, jotka olin täysin unohtanut, Ilenius kertoo. Eila Ilenius haastattelussa Porin teatterin ravintolassa 1.10. klo 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Syntynyt vuonna 1938. Ura näyttelijänä alkoi Rauman kaupunginteatterista 1961–1963. Näyttelijänä mm. Suomen kansallisteatterissa, Teatteri Raivoisissa Ruusuissa, Varkauden teatterissa, Kotkan kaupunginteatterissa ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Elokuvarooli Ossi Skurnikin elokuvassa Tie pimeään (1962). Televisiorooleja mm. Kivikasvot show'ssa 1980–1990 -luvuilla, I en främmande stad (1983), Kiihtyy, kiihtyy (1983), Elias Vaeltaja (1985) ja Viimeinen koukkaus (1990).