Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Karhu HT:n tehokas ilta toi voiton Titaaneista

Karhu HT onnistui katkaisemaan neljän ottelun tappioputkensa poikki sunnuntaina puristamalla tärkeän 5–2 (1–0, 3–1, 1–1) -kotivoiton Kotkan Titaaneista. –Ei pelattu mitään huippulätkää, mutta vauhtia pelissä riitti ja oltiin aika tehokkaita maalintekopaikoissa. Titaanit taisteli toisessa erässä hyvin, mutta meidän kaksi maaliamme toisen erän puolivälissä puolen minuutin sisään ratkaisivat ottelun meille. Ykkösketjumme liukasta pelaamista oli tänään kiva seurata, Karhu HT:n valmentaja Kari Makkonen totesi. –Tärkeintä tästä pelistä oli saada kolme pistettä. Joukkueen tavoitteena on pelata loppumatsit niin hyvin, että vältettäisiin Suomi-sarjan putoamiskarsinnat. Karhu HT:n tehomiehet olivat ykköskentän Samuli Virkkunen (2+2) ja Julius Harttunen (1+3). Maalin mieheen laukoivat Niclas Kiviö ja puolustuspäässä tehokkaasti uurastanut Atte Valli . Hyvän pelivireen sunnuntaina löytäneelle maalivahti Niklas Lehdelle kertyi 38 torjuntaa. Karhu HT:n seuraava ottelu on keskiviikkona Suomi-sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvaa Forssan Palloseuraa vastaan. Ottelu alkaa Isomäki-areenassa klo 19.