Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ässille paikallisvaltikka kolmannen kerran tällä kaudella – Sakari Salminen iski tehot 2+1

1. erä: (1–1) Ensimmäisen parin minuutin aikana maalipaikkoja ei ollut kummallakaan joukkueella. Ässät onnistui heti avauspaikastaan. Peter Tiivola voitti aloituksen Justin Danforthilta 100–0, ja Sakari Salminen tälläsi kiekon suoraan aloituksen jälkeen verkkoon. Lukko sai seuraavissa vaihdoissa paineen Ässien päätyyn, mutta Andreas Bernard pysäytti vedot eleettömästi. Ässät otti ensimmäisen jäähynsä, kun Jyri Marttinen tuomittiin estämisestä jäähyaitioon erää ollessa jäljellä noin 11 minuuttia. Niklas Appelgren heitti alivoimalla kiekon katsomoon, ja Ässät joutui kahden miehen alivoimalle. Sitä ei pelattu kuin kymmenen sekuntia ennen maalia. Osuman teki Ässistä täksi kaudeksi Lukkoon siirtynyt puolustaja Ville Heinola. Se oli hänelle uran ensimmäinen liigamaali ja samalla ensimmäinen liigamaali koskaan Honkajoella syntyneelle pelaajalle. Lukko ei enää ylivoimallaan toista maalia tehnyt. Ässät sai pian alivoiman päättymisen jälkeen hyvän paikan. Juho Tommilan vedon poimi kuitenkin haltuunsa Oskari Setänen. Ässät sai pari lisäpaikkaa vähän myöhemmin. Tuomas Huhtanen ja Saku Salmela eivät laukauksillaan onnistuneet, vaan ne menivät molemmat niukasti ohi maalin. Appelgren murtautui maalipaikkaan pari minuuttia ennen erän loppua. Heikki Liedes joutui rikkomaan häntä, ja Ässille illan ensimmäinen ylivoima. Jarno Kärki sai ylivoimalla hyvän maalipaikan, mutta laukaus meni yli maalin. Tämän jälkeenkin Ässillä oli pari puolimaukausta mahdollisuutta, mutta onnistumista ei tullut. Huono uutinen Ässille oli se, että Niko Peltolan veto siniviivasta osui Appelgrenia suoraan jalkaan. Hänet talutettiin tilanteen jälkeen pukukoppiin. 2. erä: (1–2) Lukko aloitti toisen erän räväkästi. Joukkue sai laatupaikan puolessa minuutissa, mutta laukaus osui Bernardin maskiin. Lukko painoi päälle ensimmäisen viiden minuutin aikana. Bernard joutui ottamaan useamman torjunnan, estäen raumalaisten johtomaalin synnyn. Ässien erän ensimmäinen hyökkäys oli tuloksekas. Salminen hassutti Heinolan komeasti jalkakynällä, ja viimeisteli tilanteen jälkeen hyvällä laukauksella. Yksi kauden komeimmista Ässien maaleista. Patapaidat pääsivät ylivoimalle vähän myöhemmin, kun Eetu Koivistoisen maila osui Jarno Kärkeä kasvoihin. Pakkopelillään Ässät ei osunut. Ässillä oli todella hyvä maalipaikka erän puolivälissä. Setänen pysäytti takatolpalta lähteneen ohjauksen komeasti patjallaan. Salmisen hattutemppukaan ei ollut kaukana. Jälleen hän sai paikan hyvän harhautuksensa jälkeen. Veto osui kuitenkin tällä kertaa tolpan sivuosaan. Tuomas Huhtanen pääsi vähän myöhemmin läpiajoon, mutta Setänen torjui harhautuksen jälkeen tulleen vedon. Toni Koivisto otti kaksiminuuttisen Ässien painaessa, kun erää oli jäljellä noin viisi ja puoli minuuttia. Ässillä oli ylivoimalla useita paikkoja, mutta joukkue ei onnistunut. Lukko kosti Ässien tuhlailun ja tasoitti ensimmäisellä kunnon paikallaan pitkään aikaan. Osuman laukoi hyvällä vedolla Ilomäki. Roni Sevänen kampitti itsensä jäähyboksiin vähän myöhemmin, ja Ässät pääsi illan neljännelle ylivoimalleen. Tällä kertaa Ässien ylivoima onnistui. Jyri Marttisen laukaus oli tarkka ja yllätti Setäsen. Maali oli puolustajalle kauden kolmas. Erän torjunnat Setänen 16, Bernard 8. 3. erä: (0–0) Marttinen sai päätöserän alussa kaksiminuuttisen huitomisesta. Janne Keränen sai hyvän paikan ylivoimalla, mutta hän laukoi yli maalin. Ässien alivoima piti muilta osin hyvin. Salmisella oli loistava mahdollisuus hattutemppuun, kun erää oli pelattu noin kuusi minuuttia. Setänen pysäytti vedon lähietäisyydeltä komealla torjunnalla. Erän puolivälin jälkeen Kärki huitoi itselleen kaksiminuuttisen. Se oli Ässien illan neljäs kakkonen. Lukon pakkopeli oli hyvin keskinkertaista, eikä tuottanut ainuttakaan maalipaikkaa. Juho Tommilalle tuomittiin kevyehkö kaksiminuuttinen poikittaisesta mailasta neljä minuuttia ennen erän loppua. Koivistoisella oli ylivoimalla loistava mahdollisuus tasoitukseen, mutta hän laukoi maalin edestä kiekon päätyverkkoon. Lukko otti Setäsen pois maalilta kaksi minuuttia ennen loppua. Lukko sai pyöritettyä kiekkoa Ässien päädyssä, luoden pari hyvää vetopaikkaa. Laukaukset menivät kuitenkin ohi maalin. Vielä sekunti ennen summeria paine oli Ässien maalin edessä, mutta tasoitusta ei tullut. Maalit: 02.40 Sakari Salminen (Peter Tiivola) 0–1 09.17 Ville Heinola (Manuel Ganahl, Arttu Ilomäki) 1–1 YV2 25.38 Salminen (Aleksi Rekonen, Jussi Makkonen) 1–2 36.51 Ilomäki (Heinola, Jakub Krejcik) 2–2 38.21 Jyri Marttinen (Salminen, Jarno Kärki) 2–3 YV Lukko Ykköskenttä: Janne Keränen–Arttu Ilomäki–Manuel Ganahl Rony Ahonen–Roni Sevänen Kakkoskenttä: Brandon Defazio–Justin Danforth–Toni Koivisto Tarmo Reunanen–Simo-Pekka Riikola Kolmoskenttä: Linus Nyman–Tapio Laakso–Heikki Liedes Ville Heinola–Jakub Krejcik Neloskenttä: Aaro Vidgren–Eetu Koivistoinen–Antti Saarela Janne Niskala Maalivahdit: Oskari Setänen (Lassi Lehtinen) Ässät Ykköskenttä: Jarno Kärki–Peter Tiivola–Sakari Salminen Niko Peltola–Kristian Tuohilampi Kakkoskenttä: Aleksi Rekonen–Jussi Makkonen–Lenni Killinen Jyri Marttinen–Aleksi Varttinen Kolmoskenttä: Mikko Salmio–Niklas Appelgren–Mikael Saha Saku Salmela–Juho Tommila Nelosketju: Tuomas Huhtanen–Severi Sillanpää–Aki Juusela Niklas Peltomäki (7. puolustaja) Maalivahdit: Andreas Bernard (Henri Kiviaho)