Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kenellä on oikeus päättää omista asioistaan? – Itsemääräämisoikeus-termiä on käytetty usein viime viikkoina

Sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan valmistelemassa uutta asiakas- ja potilaslakia, jossa säädetään myös asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeudesta. Lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi perjantaina. Julkisuudessa viime viikkoina esiin nousseista itsemääräämisoikeuden rikkomuksista tulee myös tarkistamisen tarvetta lainvalmisteluun. Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus sanoa, miten hän haluaa itseään hoidettavan tai kohdeltavan. Laki tähtää itsemääräämisen vahvistamiseen ja ihmisen rajoittamisen vähentämiseen. Lakivalmistelu kytkeytyy myös päihde- ja mielenterveyslakien uudistamiseen. Mitä paremmat palvelut ovat, sitä vähemmän tarvitaan itsemääräämisoikeuden rajoittamista. Rajoittaminen voi tarkoittaa vaikka ovien lukitsemista tai turvavyön käyttämistä hoitopaikassa. Aina rajoittaminen ei ole kiellettyä, koska sillä voidaan estää, että ihminen ei satuta itseään tai eksy. Hoitopaikoissa pohditaan etukäteen ristiriitatilanteissa toimimista. Toimintatapa pohditaan kullekin asukkaalle erikseen, koska ihmiset reagoivat eri tavoin. Toinen voi pitää turvallisena, kun hänestä pidetään kiinni, toinen kokee sen kauheana. Nykyisinkin on paljon paikkoja, joissa rajoittamista käytetään vähän. Tarkoitus on levittää hyvät käytännöt kaikkiin paikkoihin. Uuteen lakiin tarkoitus kirjata myös hoitotahto Jos potilaalla on vaikeuksia ymmärtää tai ilmaista itseään, lakiluonnoksen mukaan ensisijaisesti käytetään tuettua päätöksentekoa. Tukihenkilö voi selkokielisesti kertoa potilaalle, mistä on kyse. Tukemista tarvitaan myös, jos vieraiden ihmisten on vaikeaa saada selvää potilaan tahdosta. Tuttu ihminen osaa sanoa, mitä läheinen tarkoittaa vaikka eleillä. Päätöksenteon tukea saa siihen nimetyltä henkilöltä, vaikka ei olisikaan omaista auttamassa. Uuteen lakiin on tarkoitus kirjata myös hoitotahto. Näin esimerkiksi muistisairaiden omaiset ja hoitajat tietävät, miten potilas on halunnut itseään hoidettavan. Uusi laki koskee laajaa ryhmää muistisairaista päihdepotilaisiin. Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeudesta säädettiin vuonna 2016 voimaan tulleessa kehitysvammalaissa. Arkkiatri Risto Pelkonen: "Rajoituksilla on voinut olla hyvä tahto suojella ihmistä" "Keskustelu ihmisoikeuksista ja potilaan oikeuksista on muuttanut esimerkiksi potilaan ja lääkärin suhdetta. Aikanaan lääkäri sanoi, että tehdään näin, eikä siinä potilaalla ollut mutisemista. Vuonna 1993 tuli uusi potilaslaki, jossa pelin sääntöjä säädettiin ja se muutti hyvinkin paljon. Potilaan ja lääkärin suhde on nyt keskustelevaa kumppanuutta. Sitten tullaankin toiseen ääripäähän. Vaarallisempaa on se, että lääkäri ei kannakaan vastuuta päätöksistään. Kun potilas sanoo, että hän haluaa tehdä näin, niin lääkäri tekee niin. Vaikka potilaalla on itsemääräämisoikeus, vastuu on aina lääkärillä. Potilas voi kieltäytyä kaikesta hoidosta ja tutkimuksista, joita hänelle ehdotetaan. Mutta hän ei voi vaatia mitä tahansa hoitoa, joka ei ole lääkärin mielestä järkevää. Jos tästä ei päästä yhteisymmärrykseen, hyvään tapaan kuuluu, että lääkäri kysyy toisen lääkärin mielipidettä ja neuvoo potilaan toiseen paikkaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asumisyksiköissä itsemääräämisoikeuden kunnioitusta edistää se, että henkilökunta on hyvin koulutettua. Vaatii suunnatonta kokemusta ja tervettä järkeä katsoa, mikä on huollettavan paras. Jos on tilapäistä ja keikkailevaa henkilökuntaa, joka ei hallitse kokonaisuutta, syntyy vaikeita tilanteita. Joskus täytyy tehdä ratkaisuja, jotka huollettavan on hankala hyväksyä. Tietysti aina toivoisi, että omaiset olisivat siinä mukana. Näinhän ei aina ole. Auttaisi, jos jokaisella potilaalla olisi oma vastuuhenkilö, joka hoitaa hänen asioitaan ja johon on luottamuksellinen suhde. Saattaa olla, että itsemääräämisoikeutta on jouduttu rajoittamaan henkilökuntapulan takia. Se on lainvastaista ja sopimatonta, jos työntekijöitä ei ole riittävästi. Julkisuuteen tulleilla rajoituksilla on usein voinut olla hyvä tarkoitus suojella ihmistä. Moraali voi joskus olla eri kuin laki. Voi syntyä tilanteita, joissa hoitajan moraalinen velvoite ei ole ihan lain mukainen. Aina on tilanteita, joissa vastuussa oleva työntekijä näkee, että nyt menee huonosti, jos ihminen pääsee sinne, minne hän haluaa. Silloin joutuu ottamaan riskejä siitä, rikkooko hyviä käytäntöjä, jos rajoittaa ihmisen menemistä. Parasta on, että koko hoitoryhmä keskustelee ja tehdään yhdessä päätös. Tuntuisi järkevältä, että yksikössä on selvät pelisäännöt, mikä on sallittua ja mikä ei. Omaisten kanssa voi tulla joskus ongelmia, jos omaiset haluavat jatkaa hoitoa kaikin keinoin. Jos potilas on sanonut hoitotahdossa, että hän ei halua jatkaa hoitoa, se suojaa potilasta. Se on hänen tahtonsa, ei omaisten tahto." Psykiatri Ilkka Taipale: "Mielenterveyspotilaat eivät saa päättää, kenen kanssa asuvat" "Suomi on hyväksynyt YK:n vammaisoikeuksien sopimuksen, joka ei erota psyykevammaisia ja fyysisesti vammaisia. Sopimuksen tulisi koskea myös psyykevammaisia eli ainakin vaikeasti mielisairaita henkilöitä. Suomessa sopimusta ei kuitenkaan sovelleta heihin. Se on väärin, koska esimerkiksi skitsofrenia ja maanis-depressiivisyys ovat ihan selkeitä aivosairauksia ja kehityshäiriöitä. Sekä YK:n sopimuksessa että vammaisten henkilöiden oikeuksien julistuksessa on mainittu, että vammainen henkilö saa valita asuinpaikkansa ja kenen kanssa hän asuu. Jos vammainen henkilö joutuu olemaan laitoksessa pysyvästi tai pitkään, hänen olosuhteidensa pitää olla samanlaiset kuin hänen ikäisillään yhteiskunnassa muuten on. Itsemääräämisoikeus asumisen osalta ei mielenterveyspotilailla toteudu. Eivät he saa päättää, missä asuvat, vaan kunta kilpailuttaa hommat. Voi sanoa, että meillä on nyt C-sairaalaverkosto eli yksityisiä hoitokoteja, jotka eivät täytä niitä asumisnormeja, jotka muilla ihmisillä on. Osalta mielisairaista esimerkiksi puuttuvat vessa tai keittomahdollisuus omasta huoneesta ja osa asuu kahden hengen huoneissa. Itsemääräämisoikeus on vähän teoreettinen asia, joka ei johda suoraan parempiin kämppiin mielisairaille. Vammaisoikeuksien sopimus johtaa. Mielenterveyspotilaiden asema on suurena ryhmänä heikoimmasta päästä. Toki perheettömät aivovammaiset ovat samassa asemassa. Kehitysvammaisten omaiset olivat niin aktiivisia, että he saivat kehitysvammalain muutettua parempaan suuntaan. Meillä on Suomessa niin vahva perhepolitiikka, että yksinasuvat ja perheettömät ovat yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa. Käytännössä Suomessa ei ole asunnottomia perheitä eikä yksinhuoltajia. Köyhä perheetön joutuu jonojen jatkeeksi. Monet mielisairaista ovat vammaisia ja sen lisäksi köyhiä ja usein perheettömiä. Helsingin Auroran sairaalassa on 50–70 mielenterveyspotilasta koko ajan tarpeettomasti, koska ei ole palveluasuntoja. Useat tarvitsevat ympärivuorokautisen läsnäolon tai palveluasunnon. Palveluasunnon oikea määritelmä on, että on kunnon kämppä ja palvelut. Osa joutuu asumaan iäkkäiden vanhempiensa luona, koska palveluasuntoja ei ole. Tällä hetkellä vankiloissa alkaa olla mielisairaita, joita ei siellä saisi olla. Tämä johtuu siitä, että mielentilatutkimuksia ei tehdä riittävästi."