Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

"Noormarkkulaisista ei saa koskaan tehtyä oikeasti porilaisia"

”Menikö kaikki rahat?” äiti kysyy. Olen juuri palannut ystäväni Millan kanssa Noormarkun markkinoilta. Myöntävä vastaus ei ole yllätys. Sata markkaa sulaa markkinahumussa helposti. Enemmän hämmennystä herättää se, kuinka olemme saaneet ajan kulumaan. Onhan reissuun lähdetty jo aamulla ja kello on kohta viisi. Ja huomenna mennään tietysti uudestaan Olen ostanut metrilakua, muurinpohjalettuja, lihapiirakan, pikkulompakon, Naisyrittäjien arpoja ja kokeillut ongintaa. Lisäksi olen hämmästellyt yleisön helikopterilennätyksiä urheilutalon hiekkakentän yllä, kiipeillyt partiolaisten köysisillassa, potkinut VPK:n paloauton renkaita ja käynyt Markku Mäkelän taidenäyttelyssä Finpyyn yläasteen koululuokassa. Ylpein olen kuitenkin hopeisesta nenärenkaasta, jonka ostin pienestä kojusta kentän laidalta. Minun korussani on nuoli ja Millalla musta ruusu. ”Herranjumala! Onko se läpi asti?” äiti kirkuu. No ei tietenkään ole, mutta näyttää aidolta ja sehän siinä on kaikkein hienointa. Se täytyy kuulemma ottaa heti pois ja julkisesti sitä ei saa käyttää. Mutta ihan varmasti laitan huomenna. Ja sitten maanantaina kouluun. On ilahduttavaa huomata, miten jokasyksyinen tapahtuma herättää pikkukylän eloon yhä uudelleen. Yhtäaikaiset Porin Etelärannan Silakkamarkkinat pitävät pitkää perinnettä yllä vaikka torikauppa hiipuu vähitellen. Samoin tuntuu käyvän ”paikallisille” eli suomalaiseen identiteettiin kuuluvalle kyläkapakoiden keskikaljakulttuurille. Se on siirtynyt Tallinnan laivojen kautta yksinäisiin autotallien nurkkiin. Kuitenkin nimeen omaan nuo paikat – markkinat ja kaljakuppilat – keräävät pienten yhteisöjen jäsenet yhteen. Muovitelttojen ja olutlasien ääreltä löytyy suomalaista small talkia ja sielujen sympatiaa parhaimmillaan. Markkinoilla naapurin sedät, kaupan tädit, entiset opettajat, vanhat koulukaverit ja lähikaupunkiin muuttaneet kohtaavat taas. ”Viäläks sääki elät?” on aina mukava tervehdys Kaharin kulmalla. Kyläyhteisöt luovat turvallisuuden tunnetta. Samoin perinteet. Kaikki tuntevat toisensa ja kaverista pidetään huolta. Sydämessä läikähtää, kun 20 vuotta nenärengaskauppojen jälkeen saavun taas markkinoille. Urheiluseura Nopsan aktiivit ovat varmistamassa, että liikenneruuhkaa ei kylälle synny. Partiolaisten tuttu koju seisoo sisääntulossa ja Markulla on muutama taulu myynnissä koululla. Parasta on kuitenkin heittää tukka ponnarille ja illan hämärtyessä polkaista paikalliseen. Markkinatansseissa kukaan ei tule kysymään, että ”Oleks sää tämän kylän likkoja?” Se on itsestään selvää. Kaikki tietävät, että nämä ovat näitä meidän kylän juttuja. Bändi pistää kantrimusiikin soimaan ja jono baarin tiskillä kasvaa. On ilmeistä, että noormarkkulaisista ei saa koskaan tehtyä oikeasti porilaisia.