Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Teatteriarvio: Rakkauslaulu väistää sokerisuuden ja luo rosoisia tunnelmakuvia vanhenevan pariskunnan elämästä

Rakkauslaulu Teksti Abi Morgan. Ohjaus Tuomo Aitta. Rooleissa Ilkka Aro, Anna-Maija Nissi, Jussi Puhakka, Mirva Tolppanen. Ensi-ilta 1. syyskuuta Porin teatterin pienellä näyttämöllä. Hehkulamppujen kelmeä valo syttyy ja sammuu kapeissa ikkunoissa. Vanhanaikainen herätyskello tikittää vääjäämätöntä ajankulua merkiten. Iso portaikko läpäisee ränsistyneen puutalon. Käkkyräinen pihapuu kantaa taas pian persikoita. Lavastus ja muu ulkoinen toteutus luovat välittömästi vahvan, tiiviin tunnelman. Fyysinen maisema onnistuu heijastelemaan päähenkilöiden mielenmaisemia. Rakkauslaulussa on tarinaa vain nimeksi, mutta enempää ei tarvitakaan. Se luotaa vanhan pariskunnan muistoja ja tuntemuksia sen verran syvältä, että heidän elämänsä koskettavat väkisinkin. Lavalla nähdään vain neljä näyttelijää, Maggie ja Billy vanhoina sekä nuorempina painoksina, usein samanaikaisesti. Kuoleman lähestyessä pariskunnan mieliin palaa monenlaisia eläviä muistikuvia yli 40-vuotisen liiton varhaisemmista vaiheista. Näytelmä ei sorru rinnastamaan nuoren rakkauden viattomuutta vanhemman pariskunnan haalistuneisiin tunteisiin. Se näyttää pikemminkin sen, kuinka kolkko ja rosoinen Maggien ja Billyn suhde on ollut alusta alkaen. Lapsettomuuden tragedia ja taloudelliset vaikeudet saavat molemmat pakenemaan arkea omilla tavoillaan. Karussa tunnelmakuvassa ei ole tippaakaan sokerista sentimentaalisuutta eikä oikeastaan edes nostalgiaa. Näytelmä ymmärtää muistin ja muistojen sattumanvaraisen logiikan. Ihmiset kantavat koko ajan sisällään kaikkia aiempia versioita omasta itsestään. Ohjaaja Tuomo Aitta uskaltaa nojata hitaaseen perusrytmiin, jonka sisällä kerronta välillä tiivistyy. Tuokiokuvina välkehtivä jakso jää mieleen dramaturgisena oivalluksena. Kukin neljästä näyttelijästä suoriutuu omasta tärkeästä palasestaan hienosti. Vanhaa Billyä isolla sydämellä näyttelevä Ilkka Aro on kuitenkin se voimapiste, jonka kautta tarina hakee uomansa. Repliikkien takaa siintää sanattomia viestejä – tuntemuksia, jotka jätetään sanomatta tai joita ei tarvitse sanoa ääneen. Rakkauslaulu luottaa katsojan kykyyn täyttää tyhjät kolot. Rakkauslaulu rinnastuu muihin vanhan pariskunnan tunne-elämää luotaaviin tarinoihin, kuten Michael Haneken riipaisevaan elokuvaan Rakkaus . Kiinnostavaa kyllä, molemmat teokset saivat kantaesityksensä samoihin aikoihin 2010-luvun alussa. Haneken elokuvan ja Abi Morganin näytelmän voimavarat ovat kuitenkin hyvin erilaiset, vaikka kuoleman vahvistuva läsnäolo kantaa molempia. Rakkauslaulu kysyy päähenkilöidensä kautta myös, mitä meistä oikeastaan jää jäljelle, kun aika jättää. Rakkauslaulun nimessä ei ole ironiaa, vaan rakkauden kaltainen tunne piileskelee pintojen alla. Näytelmä säästää sentimentaalisuuden aivan loppuminuuteilleen, mutta sitten padot murtuvat. Neil Youngin Birds -kappale saa luvan alleviivata sitä, mikä ääneen sanomaton tässä hienossa elämänkuvauksessa oli lopulta tärkeintä.