Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Porilainen sarjakuvapiirtäjä haluaa rohkaista koulukiusattuja teoksillaan – "En olisi voinut tehdä mitään asioille, joiden takia minua kiusattiin"

Porilaisella sarjakuvataiteilijalla Linnea Miettisellä on ensi kuussa edessään suuri hetki, kun hänen ensimmäinen sarjakuvakirjansa ilmestyy omakustanteena. Kirjastovirkailijana leipätyötään tekevä 33-vuotias sarjakuvapiirtäjä ammentaa aiheita omasta elämästään. Yksi keskeinen teema Hiljanen-nimisissä sarjakuvissa on koulukiusaaminen. Miettinen itse joutui kärsimään siitä omina kouluvuosinaan. –Haluan luoda koulukiusatuille toivoa ja kertoa, ettei kiusatuksi tuleminen ole oma vika, ja että myöhemmässä elämässä kokemuksista voi tulla jopa voimavara. Itse olen tajunnut vasta myöhemmin, etten olisi voinut tehdä mitään asioille, joiden takia minua kiusattiin. Kuten sille, että olin niin laiha. Sarjakuvien päähahmo on Halla, joka esiintyy sarjakuvissa sekä kouluikäisenä tyttönä että aikuisena naisena. Hallan vaiheet eivät ole pelkästään synkeitä, vaan Miettisen sarjakuviin mahtuu myös paljon huumoria. –Sarjakuvieni huumori on suurelta osin kielellistä leikittelyä sekä esimerkiksi ammatillisia vitsejä kirjastotyöntekijöiden arjesta. Kuten siitä, että näemme yhdyssanavirheitä kaikkialla. Miettisen ura sarjakuvapiirtäjänä alkoi vuonna 2010, kun hän alkoi pitää netissä sarjakuvablogia. Kuluvana kesänä piirtämisinnostus koki uuden renessanssin ja uutta tuotantoa syntyi runsaasti. Luomisvimman seurauksena syntyvä uutukainen sarjakuvakirja on sekä suomen- että englanninkielinen. Seuraavaksi Miettisen visioissa on tietokonepeli, joka perustuu hänen piirtämilleen hahmoille nimeltä Psykedeelinen poni ja Psykedeelinen kissa. –Opettelin äskettäin koodaamista ja siinä yhteydessä heräsi kiinnostus opetella tietokonepelin tekemistä. Täytyy nyt katsoa, miten saan opiskeltua ohjelmoinnissa tarvittavan Unity-ohjelman käyttöä, Linnea Miettinen hymyilee. Linnea Miettisen sarjakuvablogi löytyy verkko-osoitteesta halla.sarjakuvablogit.com.