Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Näiden Rauman sataman viljasiilojen kylkeen voi nousta ensi kesänä Pohjoismaiden suurin muraali

Kun australialaisen taitelija Guido van Heltenin muraali valmistui Hämeenlinnaan, kuvat viljasiiloihin piirtyneestä äidistä ja tyttärestä levisivät nopeasti. Maalausprojektista uutisoivat muun muassa Helsingin Sanomat , Yle Uutiset ja Ilta-Sanomat . Myös raumalainen Raino Tella näki kuvat muraalista. Sitten hän sai idean. –Sellainen sopisi myös Raumalle. Sitten tuli ajatus, että sataman siiloihin tulisi kuva, joka kertoisi Raumasta ja sen menneisyydestä, Tella kertoo. Lokakuussa 2017 Tella ryhtyi töihin. Hän kertoi ideastaan Rauman Kauppaseuran puheenjohtaja Matti Honkaheimolle , joka innostui ajatuksesta. Elokuuhun 2018 mennessä yhden miehen ideasta on kasvanut mittava projekti. –Nyt hanke on sellaisessa mallissa, että se tehdään, Honkaheimo kiteyttää. Hämeenlinnan muraalia on tituleerattu Pohjoismaiden suurimmaksi. Asetelma voi kuitenkin, kunhan Rauman muraali valmistuu. Hämeenlinnassa muraalin kankaana olevat siilot ovat noin 50 metriä korkeita, Raumalla suunnilleen 72 metriä. Tellalle muraalin paikkavalinta oli helppo. Siilot näkyvät kauaksi merelle ja mereltä tultaessa, ne näkyvät Raumasta ensimmäisenä. Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski pitää tärkeänä sitä, että valmis teos näkyy myös kaupunkiin, ei vain merelle. –Eivätkä ne siilot tuossa nyt tuollaisinakaan maailman kauneimpia ole. Kosken mukaan muraali toisi kaupungille paitsi uuden maamerkin myös näkyvyyttä. Samaan uskoo myös viljasiilot omistavan Suomen Viljavan toimitusjohtaja Pasi Lähde . –Se on nähtävästi iso ja merkityksellinen asia Hämeenlinnan kaupungille. Olemme mielellämme mukana tarjoamassa siilot kuvataiteen alustaksi. Rauman muraalin tekijäksi on pyydetty samaa taiteilijaa, joka maalasi siilot Hämeenlinnassa. –Tämä on mahdollisuus saada hänet maalaamaan ja saada hyvin näyttävä teos, sanoo taiteilijaan yhteydessä ollut Tella. Guido van Heltenin kanssa tehtyyn sopimukseen taiteilijan osuudeksi on Tellan mukaan kirjattu noin 60 000 euroa. Muutoin hanke aiotaan rahoittaa talkooavulla ja joukkorahoitushengessä, kertoo Matti Honkaheimo. Varoja aiotaan kerätä esimerkiksi myymällä tulevasta maalauksesta numeroituja vedoskuvia. Sitä, miten Rauman kaupunki lopulta rahoittaa hanketta, ei vielä ole kaupunginjohtaja Kari Kosken mukaan päätetty. –Mutta olemme mukana niin, että hanke toteutuu. Kustannusarvio on pikkuisen vaihdellut, mutta jos se nyt jonkun 60 000 euroa on, niin ei se maailman kauhein asia ole. Mukana hankkeen projektiryhmässä ovat Rauman kaupunki, taiteilijaseura Metka, Rauman kauppaseura, Suomen Viljava oy, Rauman satama, Merimuseo ja Lönnströmin taidemuseo. Muraalin tekijäksi on pyydetty australialaista taitelijaa, Guido van Helteniä. Hänet tunnetaan maailmalla tekemistään suurista ja fotorealistisista seinämaalauksista. Sitä, millainen kuva siiloihin lopulta nousee, ei vielä ole lyöty lukkoon. Kuvan aiheen halutaan kuitenkin liittyvän Raumaan ja sen historiaan. Valmistuessaan Rauman muraali olisi todennäköisesti Pohjoismaiden suurin. Suunnitelmien mukaan seinämaalauksen pitäisi nousta viljasiilojen kylkeen kesällä 2019.