Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Mistä näitä brittitähtiä oikein tulee, ja miksi heitä tulee Poriin?

Musiikki Jess Glynne Päälavalla perjantaina 20.7. Laulaja-lauluntekijä Jess Glynne on kotimaassaan Britanniassa suosittu. Siis todella, todella, todella suosittu. Tänä vuonna hänestä tuli saarivaltakunnan populäärimusiikin historian ensimmäinen naisartisti, jolla on ollut singlelistalla seitsemän ykköshittiä. Suomessa suuri yleisö ei Glynneä tunne, mutta faneja hänellä on. Ennen konsertin alkua lavan edustan aitaan nojaili satakunta nuorta tyttöä. Jos brittitähdella on suomalainen faniklubi, he muodostavat sen jäsenistön. Pori Jazzin ohjelmistossa Jess Glynne ei ole poikkeus. Kirjurinluodossa on päinvastoin esiintynyt viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana iso liuta samantapaisia brittipoppareita. Ihan halpoja kiinnityksiä he eivät voi olla. Tähteyden taustalla on usein jokin X Factorin kaltainen kilpailumenestys tai prinsessatarina, jossa vaatekaupan, kuntosalin tai kampaamon tytöstä tulee yhdessä yössä YouTuben tähti. Jess Glynnen reilun viiden vuoden uran varhaisvaiheissa on piirteitä näistä kaikista. Radiokanaville ja striimaustilastoihin hän surffasi todenteolla keväällä 2014 vierailtuaan Clean Banditin megahitillä Rather Be . Useimmiten puolituntemattomat brittilaulajat ovat osoittautuneet Porin estradeilla sympaattisiksi ja vetäviksi viihdyttäjiksi. Tämä pätee myös Jess Glynneen. Hänellä oli mukanaan iso ammattitaitoinen orkesteri; ei ainoastaan rumpalia ja paria syntikkaheppua. Kolmella laulajalla ja kolmella puhaltajalla täydennetty perusbändi osasi asiansa pukeutumista ja koreografioita myöten. Esimerkiksi keskivälin These Daysista ja loppusuoran Hold My Handista oli helppoa nauttia perjantai-iltapäivän viihteenä. Niillä nousisi euroviisuissa kärkisijoille, jos britit uskaltaisivat lähettää kisaan parhaimmistoaan. Mahalaskun pelossa he eivät niin tee. Esiintyjänä Glynne on välitön ja vahvaääninen. Järin persoonallinen hän ei ole. Kaikki positiivisuus ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, miksi Porin päälavan esiintyjissä on vuodesta toiseen niin runsaasti samantyyppisiä brittiartisteja? Suuriksi yllättäjiksi heistä ei ole, toisin kuin arvaamattomamman Jokilavan kaartista. Glynneä ennen jokivarressa esiintynyt losangelesilainen Knower oli tyystin toista maata. Se oli huh-huh. Yhtye villitsi yleisönsä epäinhimillisen taitavalla, rennolla ja notkealla funk-popilla.