Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Pori Jazzin hienoin hetki saattoi koittaa jo festivaalin alkumetreillä: Tulenkantajat lietsoivat ja pitivät ikuista liekkiä yllä

Musiikki Vijay Iyer Sextet Lokkilavalla 19.7. On aikakausia, jolloin taiteilijoita inspiroi vahva usko tulevaisuuteen. Erinomainen esimerkki olivat suomalaisen kirjallisuuden Tulenkantajat, sellaiset kuin Olavi Paavolainen , joka kirjoitti pitkän Terässinfonia -runon vuonna 1928: "Salotölliin hankien uuvuttamaan kuuletko jättikaupungin sähköisen laulun, kaarilamppujen suhinan betonihalleista? Vihreät lamput työkammioista, konttorisalien sähköt, nuotiotulien erämaista valaisevat yöt ja päivät kulkemaasi tietä." Ei samaa mutta samankaltaista tulenkantajuutta saattoi aistia pianisti Vijay Iyerin uudehkon sekstetin annista ja asenteesta. Historiasta kohosi Ornette Colemania lainaten "shape of jazz to come". Sekstetti kaskesi tannerta uuden musiikin orkesterina. Triomiehenä tunnetuksi tullut ja Porissakin vieraillut Iyer on koonnut ympärilleen tuplasti isomman kokoonpanon – ja vaihtanut rumpalia. Jälkimmäinen muutos ei bändiä pahenna. Nuori Jeremy Dutton on vähintään yhtä taitava muusikko kuin edeltäjänsä Marcus Gilmore ja Tyshawn Sorey , mutta ei likimainkaan yhtä turbo lyöjä. Hänen tatsinsa on kevyt ja notkea. Kornetisti Graham Haynesin , altisti Steve Lehmanin ja tenoristi Mark Shimin kera yhtye muistuttaa kokoonpanoltaan Charlie Parkerin, Art Blakeyn ja Charles Mingusin klassisia sekstettejä. Musiikki on kuitenkin muuta. Jos jotakin vertailukohtaa etsii, mieleen voi tulla Miles Davisin In A Silent Way lähes 50 vuoden takaa. Kuusikko lietsoi Kirjurinluodossa Porin vanhaa henkeä uudessa hapessa. Tuloksena saattoi heti kättelyssä syntyä tämänvuotisen festivaalin elämyksellisin jazzkokemus tai ainakin yksi 2010-luvun huippuhetkistä. Otteet olivat sekä suuria ja vahvoja että pieniä ja herkkiä: hurjan herkkiä. Sekstettimuodossa Iyerin kubistinen pianonsoitto ei hallinnut ilmatilaa samalla tavalla kuin trioympäristössä. Stephan Crumpin loistavan basismin lailla se toimi pikemminkin harmaan eminenssin logiikalla.