Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Provosoivaa ja päällekäyvää: Knower-yhtye hätkäyttää, ottaa purevasti kantaa ja runoilee kauniisti

Provosoivaa ja päällekäyvää, näsäviisasta ja kenties jopa ärsyttävää. Yhdysvaltalaisen Knower-yhtyeen – tai KNOWER-yhtyeen, kuten he itse haluavat isotella – elektroniikkapohjainen musiikki kantaa sellaisia sloganeita kuin Fuck the Makeup, Skip the Shower sekä Butts Tits Money . Kun Knower vielä panostaa räikeisiin videoihin, voisi sen äkkipäätä tuomita pinnalliseksi yhtyeeksi, joka on keksinyt toimivan tempun. Tarkempi perehtyminen paljastaa jotain aivan muuta. Musiikki on taidokasta, monikerroksista ja mielikuvituksellista, sanat yltävät purevista kannanotoista kauniisiin runoelmiin. Yhtyeen ydinduo, laulaja Genevieve Artadi ja multi-instrumentalisti Louis Cole , ovat työskennelleet yhdessä lähes kymmenen vuoden ajan. Kaksikon yhteistyö perustuu vahvaan keskinäiseen kunnioitukseen. – Genevieve on syvällisin ja aidoin henkilö, jonka olen koskaan tavannut – ja tämä todella kuuluu hänen musiikissaan, Cole luonnehtii. – Louis on minun inspiraationlähteeni numero yksi. Hän ajaa itsensä luovassa mielessä maksimiin eikä koskaan tyydy vähempään. Hän on myös maailman hauskin tyyppi sekä nero, Artadi suitsuttaa. Yhtyeen vahva konsepti syntyy musiikin, sanojen ja visuaalisen ilmeen yhdistelmästä. Oliko konsepti valmis jo silloin, kun yhtye aloitteli uraansa vuonna 2009? – Meitä inspiroivat sellaiset artistit, joilla oli samantyyppisiä lähtökohtia, mutta opimme omia kujeita matkan varrella. Saimme monenlaisia ahaa-elämyksiä, kuten sen, että hevosen räjäyttäminen penisohjuksella olisi täydellinen idea videoon, Artadi hykertelee. Musiikin lisäksi myös sanat syntyvät usein yhteisen pohdinnan tuloksena. – Puhumme paljon mistä tahansa asioista, joita mielessämme pyörii. Teemme usein paljon luonnoksia lukuisista aiheista – sivukaupalla tavaraa, josta valitsemme parhaat ideat. Joskus vain toinen meistä kirjoittaa sanat, joskus molemmat osallistuvat, Artadi kertoo. Koukuttavat kertosäehupailut kätkevät taakseen piikkejä nykymaailmaa kohtaan. –  Butts Tits Money -kappaleessa on rivi, jossa laulan: ”Kun se kaikki on naamani edessä, tunnen kaiken rakkauteni ja vihani”. Tähän riviin kiteytyy se, miltä tuntuu katsella typerää seksi-, julkkis- ja raharoskaa tv:stä tai internetistä. Cole nostaa esiin Hanging On -kappaleessa piilevän astetta vakavamman viestin. – Kappaleessa puhutaan ihmisistä, jotka ovat jääneet jumiin työhön, jota vihaavat. He elävät palkanmaksusta palkanmaksuun, ja työ on heidän koko elämänsä. Artadin ja Colen yhteistyö sujuu kaksikon mukaan niin mutkattomasti, ettei erimielisyyksiä juuri ole. – Louis on meistä se itsepäisempi, joten minä luovun usein ideastani, jos se on hänen ideaansa vastaan. Mutta jos todella uskon siihen, että minun ideani on parempi, minä taistelen sen puolesta. Knower näyttäytyy julkisuudessa Artadin ja Colen muodostamana duona, mutta live-kokoonpano rönsyää kokonaiseksi yhtyeeksi. Artadin mukaan show ei jätä ketään kylmäksi Porissakaan. – Me tarjoamme hullua funkia valtavalla energialla. Upeat muusikkomme soittavat mahtavasti. Siitä tulee hauskaa, hauskaa, hauskaa, Artadi kehuu häpeilemättä. – Tervehdys, Pori Jazz -ihmiset, kiitos rakkaudestanne ja tuestanne. Me aiomme räjäyttää musiikkimme teidän edessänne. Yhtyeen neljäs ja uusin albumi, ytimekkäästi nimetty Life , ilmestyi jo vuonna 2016. On siis aika tiedustella, millä mallilla on tuleva Knower-musiikki. Artadin mukaan materiaali on ideatasolla. Cole puolestaan tunnustaa, että hänellä ei ole vielä ideaakaan siitä, missä mennään. – Siitä tulee syvällistä kamaa. On mukava tehdä biisejä Genevieven kanssa taas. Artadin mukaan mitään suurta etukäteissuunnitelmaa ei ole, vaan prosessi paljastaa itsensä tekemisen myötä. Cole lausuu vielä kerran sanan syvällinen niin, ettei kenellekään jää epäselvyyttä: ”some deeeeeeeep stuff”. Ne, jotka vielä luulivat Knowerin olevan pinnallinen yhtye: siitäs saitte! Knower esiintyy Jokilavalla perjantaina kello 16.20. Genevieve Artadi ja Louis Cole yhdistivät voimansa vuonna 2009 Los Angelesissa, jossa molemmat opiskelivat musiikkia. Kaksikko saavutti suurta huomiota julkaisemalla ensimmäiset kappaleensa videoina Youtubessa vuonna 2010. Samana vuonna ilmestyi Knowerin ensimmäinen albumi Louis Cole and Genevieve Artadi. Tämän jälkeen ovat ilmestyneet levyt Think Thoughts (2011), Let Go (2013) ja Life (2016). Vuonna 2016 Knower laajentui live-bändinä viisi- henkiseksi. Funk ja jazz pääsevät isompaan rooliin elektronisen pohjan takaa.