Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Porin ilmatilan valtiaat järjestävät ylilennon superviikon kunniaksi – "Kyllä siellä ilmassa arjen murheet unohtuu, kun keskittyy lentämiseen"

Kaunis kesäpäivä. Auringonkehrä siivilöityy läheisen männyn lävitse. Ei kiinnosta. Ari Pullinen suuntaa katseensa puun ihastelun sijaan paljon pitemmälle, kymmenien kilometrien päähän. Olisiko tänään kesän parhaimman menopelin päivä? Taivaan rannassa kun näkyy kauniin ilman kepeitä kumpupilviä. Cumulus humilis. Niitä hän tulkitsee kuin näkijä teelehtiä. 43 vuoden kokemuksella hän tietää, mistä löytää nostetta. Lämmin ilma kohoaa ylöspäin. Ensin tankataan purjelentokoneeseen korkeutta, sitten matkaa ja etäisyyttä. Kauneutta. Vapautta. Yksin olemisen rauhoittavaa, liitelevää tunnetta. En osaa tarkkaan kuvata miltä lentäminen tuntuu, mutta se täyttää mielen kuin rakkaus. Niin lukee huoneentaulussa lentokonehallin puolella. –Aika kuvaava lause. Kyllä siellä ilmassa arjen murheet unohtuu, kun keskittyy lentämiseen, olipa liikkeellä moottorikoneella tai purjekoneella, kertoo Porin ilmailukerhon puheenjohtaja ja monen erilaisen koneen kokenut pilotti Ari Pullinen. Käsittämätön hiljaisuus. Siitä eivät tiedä kuin ne sadat ihmiset, jotka Porin kokoisen kaupungin väkiluvusta ovat joskus istuneet purjelentokoneen kyydissä. Jutella voi ihan normaalilla äänellä. Purjelentokoneessa ei kuulu paljon muuta kuin siipien suhina. Silti se ei ole pelkkää maisemien ihastelua. Jos säätilan ja ympäristön tarkkailusta herpaantuu hetkeksi tai auringon asema laskee liikaa eikä lämmittäviä virtauksia enää löydy, voi itsensä löytää pellolta. Kirjaimellisesti. –Älä edes kysy kuinka monta kertaa olen huomannut auringon painuessa mailleen, että vielä olisi 100 kilometriä matkaa kotikentälle. Siinä alkaa kämmenet hiukan hikoamaan. Lentämisessä hienointa on juuri se, että aina voi oppia lisää. Sillä hetkellä kun ajattelee, että vitsi olen hyvä ja kova jätkä, niin se on ihan varma, että kohta tulee lunta tupaan, Pullinen naurahtaa. –Oma kokemukseni on, että useimmiten maanviljelijät ovat hyvinkin mielissään, kun purjekone pölähtää yläilmoista heidän pellolleen. Mutta pitää muistaa vähän kehua ja sanoa, että tämä teidän pelto näytti niin tasaiselta, että siksi pääsin paremmin laskeutumaan tänne kuin tuohon naapurin kohdalle. Purjekone saadaan kyllä kahteen-kolmeen pekkaan kasaan noin puolessa tunnissa. Soitto vaan kavereille että tulkaa hakemaan, siivet irti ja auton taakse traileriin, Pullinen kertoo. Pullinen on ollut osa Porin ilmailukerhoa lähes puolet kerhon olemassaolosta. Yhdeksänkymppiseksi ehtinyt ilmailukerho on pirtsakka vanhus, ja kaikki aktiiviharrastajat ovat kavereita keskenään. Porin superviikon ja kerhon pyöreiden vuosien kunniaksi he tempaisevat viiden koneen voimalla ylilennon. Lentokaverit ovat tärkeitä, sillä kurinalaisuutta ja sitoutuneisuutta kysyvä harrastus vaatii paljon opettelemista. Yhdellä lupakirjalla ei vielä lennetä kuin yhden tyyppistä lentokonetta, ja yksin saa lentää vasta, kun on suorittanut riittävästi lentoja opettajan seurassa. Jos kelit eivät suosi lentämistä, löytyy kerholta lisäksi aina koneita joita pitää puhdistaa, huoltoja joita voi tehdä, tai raivaussaha, joka odottaa tarttumista. Tylsää hetkeä ei tule. Pullinen itse on totuttanut koko perheensä harrastukseen. Hän on istuttanut omat lapsensa lentokoneen takapenkille jo taaperoina. Lapsenlapsetkin ovat rullailleet isoisän kanssa jo kiitorataa pitkin. –Omat lapseni alkoivat pieninä aina välittömästi nukkua, kun heidät laittoi lentokoneen takapenkille. Se siitä lentojännityksestä, hän nauraa.