Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Filmitähtien ja kuninkaallisten suosima loisto-Mercedes sai uuden elämän porilaispajassa – "tuhat tuntia sen kanssa suunnilleen meni"

Rauno Kalliokorven pajalla tehdään pieniä ihmeitä – ja välillä aika isojakin, sen mukaan mitä asiakas haluaa. Kalliokorpi entisöi autoja, moottoripyöriä ja mopoja. Asiakkaalle on juuri palautumassa kolme vuotta Kalliokorven huomassa viettänyt loistoautoharvinaisuus Mercedes-Benz 300 D, joka maailmalla myös lempinimellä Adenauer tunnetaan. Porin Noormarkussa uutta elämää hakemassa ollut yksilö on vuodelta 1958. –Tuhat tuntia sen kanssa suunnilleen meni. Välillä voi olla kuukausien tauko, kun jotain osaa tai materiaalia odotellaan, usein ulkomailta, Kalliokorpi kertoo. Tauko tekee hyvääkin. Innostus työhön säilyy, kun välillä vaihtaa kohdetta tai työtapaa. Luksusmersu on käynyt läpi ison operaation. Kalliokorpi ei ollut upean ajopelin asiakkuudesta pelkästään innoissaan, sillä hän tiesi sen olevan työläs. Toki lopputulos palkitsee. –Ensin purettiin, sitten paikattiin pellit, hiekkapuhallettiin, maalattiin ja verhoiltiin. Kaikki vei aikaa, sillä auto on tehty käsityönä. Takaluukussakin vietin varmaan viikon sitä viimeistelemässä. Nyt on takana sata koeajokilometriä kuuluisuuksien suosimalla autolla. Komeaa menoa, paitsi oikeasti arvoauto on Rauno Kalliokorven mukaan huono ajettava – varsinkin nykyautoihin verrattuna. Kalliokorpi listaa upeimmaksi entisöimäkseen ajopeliksi vuoden 1938 avomersun. Mutta kansanautoja hän laittaa yhtä mielellään. Se on helpompaakin, sillä sarjatuotetut ajopelit ovat yksinkertaisempia rakenteeltaan. Ihan kaikkia entisöinnin vaiheita Rauno Kalliokorpi ei tee itse, vaikka korjaa koneita, tekee peltitöitä ja hiekkapuhalluksia, ja ihan jo liimattavaakin on paljon. –Maalaukset teetän muualla, sillä minulla ei ole tiloja ruiskutukselle. Pohjatyöt teen silloinkin. Monenlaisia kädentaitajia vanhoja ajopelejä entisöitäessä kyllä tarvitaan ja Kalliokorven mukaan taitavia tekijöitä löytyy. Hänellä on työn alla nyt vuodelta 1937 oleva Hudson-auto, jonka metallinen kojelauta on vastikään taidolla maalattu näyttämään puulta. Kalliokorpi keskittyi pitkään erityisesti kromitöihin. Hän käytti alihankkijaa, mutta teki pohjatyöt itse. Asiakkaita oli ympäri Suomen. –Muutaman vuoden takainen lama vähensi kromaustöiden kysyntää, kuten ylipäätään entisöintitoimeksiantoja. Kromiosia, kuten puskureita saa nykyään aika hyvin edullisempana uustuotantona. Internet on vienyt myös käytettyjen osien metsästyksen aivan uudelle aikakaudelle. –Vaikka on niinkin käynyt, että osaa haetaan pitkin maailmaa, ja sellainen löytyy lopulta melkein naapurista, Kalliokorpi naurahtaa. Kun nyt omistajalleen viimeisen päälle upeana palaava Adenauer-Mercedes tuli Kalliokorven entisöitäväksi, oli sen ulkomuoto aika toisenlainen. Siitä muistuttaa muun muassa hallin lattialla vielä viipyvä puhki ruostunut helmapelti. Onko toivotonta tapausta olemassakaan, vai kannattaako mitä tahansa jäännöstä lähteä entisöimään? –Maailmalla tehdään isolla rahalla melkein mitä vain. Tiedän lähempääkin muun muassa vuoden 1936 Hudsonin, joka oli ensin hakattu kirveellä pahaan kuntoon ja sitten seissyt taivasalla, mutta sekin otettiin kuulemma työn alle, Rauno Kalliokorpi kertoo. Kalliokorvella on itsellään Mercedekset vuosimallia 1966 ja 1971 sekä Japanista tuotu Toyota Century. –Uudemman Mercedeksen hankin jo 20-vuotiaana. Innostus mobiileihin tuntuu siirtyvän verenperintönä. Kalliokorven pojilla on omansa, ja kohta 18 vuotta täyttävälle tyttärelle on valmistumassa ajokuntoon vuoden 1969 Crown, jonka kyljissä ruostekin saa kukkia. –Myös tytär on itse ollut mukana autoaan laittamassa, Rauno Kalliokorpi kehaisee jälkipolvea. Kuusi sylinteriä, teho 160 hv Kolmevaihteinen, automaatti Tyhjäpaino 2 000 kg Huippunopeus 165 km/h Kulutus 15,8 l/100 km Sivuikkunapinnat avautuvat kokonaan, ja autossa on 30 prosenttia enemmän ikkunapintaa kuin edeltävissä malleissa. Autoja on valmistettu yhteensä 3 073 kappaletta, kokonaan käsityönä. Malli sai lisänimen Adenauer, sillä Saksan liittokansleri Konrad Adenauer oli tykästynyt siihen. Auton kuuluisuutta lisäsi se, että muun muassa Yhdysvaltain presidentit Eisenhower ja Kennedy sekä Intian valtionpäämies Nehru käyttivät sitä Saksassa vieraillessaan. Omansa hankkivat myös näyttelijät Gary Coper ja Errol Flynn, Ruotsin kuningas Kustaa Aadolf ja Iranin shaahi Reza Pahlavi.