Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Eurolla ostettu muuntaja heräsi eloon kotileipurin kahvilana ja kioskina Merikarvialla

Ensin oli tarpeeton muuntaja. Pitkin hampain Merikarvian kunta lunasti kaksi sellaista euron kappalehintaan energiayhtiöltä. Nyt toisesta on kuoriutunut idyllinen kahvila ja toinen odottaa vielä kirjaston kupeessa äksöniä. –Tällaiseksi sen suunnittelin, kun ensimmäistä kertaa avasimme ovet, kertoo kotileipuriyrittäjä Elina Laaksonen puolisonsa kanssa luotua kokonaisuutta. Nyt kotileipurilla on torikärryn lisäksi kiinteä kahvila, joka tuntee nimen Kotileipurin kioski. Sunnuntain avajaisissa väkeä oli käynyt mukavasti. Palaute oli hämmentyneen positiivista. Terassi, kukkaistutukset ja sijainti saivat silkkaa hyvää palautetta. –Väkeä oli paikalla ympäri Suomea. lähinnä mökkiläisiä, mutta ilahduttavan paljon myös lähikunnista, yrittäjä kiteytti. Tontin siistiytyminen on noteerattu. Valitettavasti kuiva kesä vei mahdollisuuden saada nurmikenttää ympärille. Rosoinen tiilipinta ihastutti asiakkaita. Mitkään pitsit eivät olisi paikkaan sopineet, joten metalliset taokset ja mustat hirret saivat kylkiäisekseen vain raikkaita kesäkukkaistutuksia. –Musta on minun värini. Hinnastokin löysi lopulta paikkansa muuntajan komeista ovista, kun keksimme laittaa niihin mustaa liitumaalia, yrittäjä kertoo. Yrittäjähenkisillä ihmisillä saisi olla enemmänkin hullutuksia. Eihän ikinä voi tietää, mihin ne johtavat. Joulukin vilahtaa jo yrittäjän puheissa, vaikka juhannus on vasta tulossa. Aukiolopäivät lisääntyvätkin vasta keskisuven taituttua. Luvassa muuntajanmäellä on miljööseen sopivia tapahtumia. Yksityistilaisuuksiakin tiloissa on mahdollista järjestää. –Onhan tämä jännittävää. Minulle voi esittää ideoita tapahtumien ja toiveita myyntituotteidenkin suhteen. Kahvilasta saa leivonnaisia myös kotiin. Unelmatorttu, pikkuleivät, saaristolaisleipä, kotitekoiset sämpylät lisukkeineen kuuluvat vakiotuotteisiin. – Tillit ja salaatit ovat omasta maasta, yrittäjä kertoo puhtaasti viljellyistä tuotteistaan. Toiveissa on, että perunasatoakin saadaan myyntiin pieniä eriä.