Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Suosittua porilaisbloggaajaa Piia Vienaa kiitellään uikkarirohkeudesta – "Minulle on jopa tullut jopa vähän ärsyyntynyt olo koko rohkea-sanasta"

Millaisia pukeutujia me porilaiset olemme muotibloggaajan silmin? –Ehkä sanoisin, että aika tummahkoa on tämä keskustapukeutuminen. Toisinaan, kun itselläni on päällä joku keltainen mekko, niin minut saatetaan pysäyttää kadulla ja kysytään, että mistä olet löytänyt tuollaisen. Ja sitten kerron. Miten alun perin kiinnostuit pukeutumisesta tai vaatteista? –Olin hyvin tylsä pukeutuja nuorempana. Se oli sellaista akselilla farkut ja t-paita tai verkkarit tai flanellipaita. Vuonna 2007 muutimme mieheni kanssa Tampereelle, ja siellä näin vaatekaupassa ensimmäistä kertaa sinivalkoisen tunikan. Ja tunsin heti, että tuon minä haluan. Se oli ensimmäinen kosketus mekkomaiseen ja värikkääseen, vähän naiselliseen pukeutumiseen. Siitä se pikku hiljaa lähti. Nyt menee keltaiset ja punaiset ja muut värit, mutta talvella sorrun itsekin käyttämään mustaa ja tummaa. Mutta yritän kyllä aina sujauttaa jotakin värejä mukaan. Olet avoin ja kerrot rehellisesti elämästäsi ja arjestasi blogissa. Sinulla on ilmeisesti rautainen itsetunto? –En ole todellakaan ollut tällainen aina. Itsetunto on hiljalleen kasvanut. Ikä tekee paljon. Minullakin on taustalla kiusaamiskokemuksia ja sen sellaista, joten voisi luulla, että vanhat jutut vaivaisivat. En edes tiedä, miksi niin ei ole. Ainoa, mitä sanon ihmisille ohjeeksi on, että lakatkaa välittämästä muiden mielipiteistä. Me eletään kuitenkin vain yksi elämä ja mieluummin haluan sitten siellä kiikkustuolissa muistella sitä, mitä kaikkea kivaa tuli tehtyä eikä sitä, mitä kaikkea en tehnyt tai mistä jäin paitsi. Sinua ei siis helposti nolota tai kaduta? –Totta kai sitä joskus miettii, että jotakin olisi voinut tehdä toisella tavalla tai jättää joku kuva ottamatta, mutta toisaalta se on ollut siinä hetkessä tehty päätös. Ajattelen sen niin, että en ehkä olisi tässä pisteessä nyt, jos muuttaisin aiempaa. Kyllä minullekin tulee sellaisia yhteydenottoja, että jos olen vaikka vuonna 2010 kirjoittanut blogissani, että mielestäni mulle ei sovi punainen, niin nyt vuonna 2018 saatetaan ottaa se esille ja ihmetellä, että miksi minulla on nyt punainen mekko, eikös minun pitänyt inhota sitä. Joku mekko saattaa vaan näyttää punaisena tosi hyvältä, ja mielipiteet vaihtuvat. Eläkää nyt, elämä on tässä. Menneisyyden miettiminen rampauttaa nykyisyyden. Olet tunnettu positiivisesta asenteestasi. Eikö sinua ikinä harmita? –Kyllä minuakin ottaa päähän, totta kai! En vaan halua tuoda ihmisille huonoa oloa. Tykkään itsekin katsoa ja lukea niitä mukavia hetkiä ihmisten kirjoituksista. Tykkään olla myönteinen. –Netissä keksitään minusta aika paljon valheellisia asioita, mutta jos läheisistäni levitellään jotakin perätöntä, niin sellainen esimerkiksi harmittaa. Pahimmillaan meitä on häiriköity. Mieheni auto kuvattiin, kun joku oli nähnyt meidät kaupan parkkipaikalla nousemassa autoon. Meidän kodin pihaan tultiin kuvaamaan autoa ja kaikki leviteltiin nettiin. Sitten on pengottu postilaatikkoa ja tultu talon terassille ja siirrelty kukkaruukkuja. Kaverini kysyi sen tapauksen jälkeen, että etkö tiedä sitä kukkaruukkujuttua? Että kukkaruukkujen alle monet laittavat vara-avaimet talteen. Silloin tuli vähän sellainen olo, että apua millaisia ihmisiä tuolla on. Olimme poliisiin yhteydessä. Nyt asumme onneksi toisessa osoitteessa ja haluan pitää tämän sijainnin salassa, paikkana, jossa saan olla ihan täysin rauhassa. Mikä on ihaninta mitä sinulle on kuunaan sanottu? –Sellaiset ovat hienoimpia palautteita, että joku toinenkin nainen on uskaltanut pukea itselleen jonkun värikkään vaatteen, oli se sitten vaikka paita tai hame. Tai että olen onnistunut piristämään jonkun toisen päivää. Oletko rohkea? –Välillä ihmiset kiittelevät minua rohkeudesta, kun uskallan kesällä käyttää uikkaria. Mitä rohkeata siinä on, eikös se nyt ole ihan tavallista, että kesällä näin tehdään? Jos mietitään tavallisen painoista ihmistä, niin kiiteltäisiinkö häntä vastaavassa tilanteessa rohkeudesta? Mielestäni se on ihan normaalia, että jokaisella on oikeus käyttää uimapukua, eikä se ole mikään uroteko. Minulle on jopa tullut jopa vähän ärsyyntynyt olo koko rohkea-sanasta. –Mulle sanotaan tosi paljon sitä, että kyllä sun pitäisi laittaa pitkät hihat kun sulla on noin lentävät allit. Ihan pahuuttanikaan en laita! Samalla tavalla mulle kommentoidaan myös, että olisit vielä kauniimpi, jos meikkaisit tai laittaisit tukkaa. Voisihan se olla, mutta minulle riittää tämä mitä nyt olen ja miltä näytän. Miksi sen pitää aina olla niin, että kun tekisit jotakin toisin tai eri tavalla, kun vaan muuttuisit jotenkin toisenlaiseksi, niin sitten kelpaisit? Tällaisessa on kyse vaan pelkästä ahdasmielisyydestä. Mitä himputin täydellisiä robotteja tai samaan suuntaan määkiviä lampaita meidän pitäisi olla? Minä olen ainakin vain minä.