Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vellun kultamitali huudettiin 2013 eurolla

Porilaise peräkonttikirppis huipentui lauantaina hyväntekeväisyyshuutokauppaan, jonka tuotto meni kokonaisuudessaan ikäihmisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi. Huutokauppa keräsi kiitettävän määrän yleisöä, jota meklari Kari Laine parhaansa mukaan lämmitteli halukkaiksi huutamaan. Aluksi kaupattiin erilaisia lahjakortteja ja pääsylippuja, ja yleisö alkoi pikkuhiljaa innostua. Moni teki hyvät kaupat, kun sai ostettua esimerkiksi 40 euron arvoisen kakkulahjakortin 20 eurolla tai Kauppalehden puolen vuoden mittaisen, 100 euron arvoisen digitilauksen 10 eurolla. Huutokaupattavana olleet tuotteet olivat jo ennakkoon tarjolla Satakunnan Kansan sivuilla verkkohuutokaupassa. Jos tuotteesta oli tehty verkossa tarjous, siitä saatiin sille pohjahinta, jota pienemmällä hinnalla ei tavaraa voinut enää lauantain huutokaupassa huutaa. Verkkohuutokaupassa tarjouksia oli tehty Pori Jazzin tuotepaketista sekä Porin Ässien pelaajapaidoista sekä Ässä-legenda Veli-Pekka Ketolan huutokauppaan lahjoittamista tuotteista. Esimerkiksi Sakari Salmisen kauden 2017–2018 nimikirjoituksella varustettu playoffs-paita kävi kaupaksi 310 eurolla ja Jesperi Kotkaniemen vastaava paita peräti 1000 eurolla. Vellu Ketolan kopio vuoden 1967–68 Porin Ässien paidasta myytiin 350 eurolla Aivan erityisen hieno huudettava oli Veli-Pekka Ketolan kultamitali, jonka Ketola oli saanut Porin Karhujen riveissä vuonna 1965. Tästä esineestä käytiin huutokaupan kovin kamppailu. Mitalista oli tarjottu jo verkkohuutokaupassa 1111 euroa, ja paikanpäällä hyväntekeväisyyshuutokaupassa siitä tarjottiin heti 50 euroa lisää. Mitalista kisasi kaksi huutajaa, joista toinen tarjosi lopulta 2013 euroa. Meklari napautti nuijalla pöytää ja se oli sitten siinä. Mitalin huutanut herrasmies ei halunnut antaa haastattelua, mutta toinen mitalista kiinnostunut oli porilainen Tero Niskanen . –Ei minua harmita, vaikka minun tekemäni tarjous ei voittanutkaan, hän kertoi huutokaupan jälkeen. –Minulla on jo noin 15 vuotta sitten niin ikään hyväntekeväisyyshuutokaupasta huutamani Veli-Pekka Ketolan kolmen mitalin setti. Tällä kertaa en ollut edes huutamassa mitalia itselleni, vaan edustin Juha Hakanpäätä ja Rakennus Astoraa. Nyt oli tärkeintä, että mitali jäi Poriin ja huutokaupan tuotot menivät hyvään tarkoitukseen!