Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Hikikarpaloita Porin asuntomessualueella, sisustusta suljetun portin takana

Porin asuntomessualueelle on ilmestynyt portti. Kun vielä alkuvuodesta messukaduilla näki pasteeravia ihmettelijöitä, ei enää sivullisilla ole alueelle asiaa. Portista huolimatta asuntomessualueella oli maanantaina käynnissä täysi hööki. Alueen jokaisessa kohteessa paiski työntekijöitä, eivätkä otsille helmeilleet hikikarpalot johtuneet pelkästään mahtavasta hellesäästä. On loppukirin aika. Satakunnan Kansa on seurannut alusta asti nakkilalaisen Rouhikon perheen talonrakennusprojektia. Rouhikoiden Haltiatar-talolla odoteltiin maanantaina tavarantoimittajalta kalusteita. Urakkaa helpottaa se, että tavarantoimittaja myös kokoaa kalusteet. Aikaa ei kulu kryptisten opasesitteiden tulkitsemiseen ja ruuvien koon vertailuun. Nina ja Tuomas Rouhikon talon sisustuksen on suunnitellut sisustussuunnittelija Paula Hellberg . Hellbergin mukaan Rouhikot olivat sisustussuunnittelijalle ihanneasiakkaita parista keskeisestä syystä. Ensinnäkin yhteistyö käynnistyi jo suunnitteluvaiheessa. –Ninalla ja Tuomaksella oli lisäksi alusta saakka selkeä näkemys siitä, minkälaisen kodin haluavat. Heille oli tärkeää esimerkiksi talon ekologisuus, mikä näkyi materiaalivalinnoissa sekä kotimaisten huonekalujen ja suunnittelijoiden suosimisessa. Apua Rouhikot ja Hellberg saivat Satakunnan ammattikorkeakoulusta aistiesteettömyyden asiantuntijalta, lehtori Hanna Hannukaiselta . Maallikon vinkkelistä Rouhikoiden talo ei täytä klassisen esteettömyyden kriteerejä pelkästään kaksikerroksisuutensa vuoksi. Hannukainen korostaa, että nyt tavoitteena on tehdä koti, joka on rauhallinen aisteille. Harmoniaa taloon tuovat muun muassa luonnolliset puupinnat ja pohjaratkaisu. Talon yläkerroksessa on keskellä kaikille yhtenäinen tila, päädyssä jokaiselle asukkaalle oma huone rauhoittumista varten. –Tästä tulee kompakti talo kuusihenkiselle, aktiiviselle perheelle. Koti on rentoutumisen paikka, mutta kaikille se ei tarkoita pelkästään sohvalla pötköttämistä. Tärkeää oli ottaa myös lasten toiveet huomioon. Nina Rouhikon työkiireiden vuoksi haastatteluhetkellä paikalla oli vain Tuomas Rouhikko. Tämä myöntää olleensa sisustukseen liittyvissä neuvotteluissa enemmänkin kuunteluoppilas. –Talonrakentamisessa on hyvä jättää osan työkuormasta muille. Nina ja Paula ovat tehneet todella upeaa työtä, Hannan kautta on tullut tutkimuksellista ja kokemuksellista näkökulmaa. Tuomas Rouhikon mukaan sisustussuunnittelijan ammattitaito mitataan myös siinä, että pystyy ottamaan huomioon rakentajan budjetin. –Kaikkein helpoin ratkaisu olisi valita kalleimmat design-huonekalut. Sisustussuunnittelijan pitää pistää oman asiantuntijuutensa peliin ja löytää myös niitä halvempia vaihtoehtoja. Yläkerran suureen yhteistilaan on valittu ajattomampaa ja kestävämpää materiaalia ja lastenhuoneisiin huokeampaa ihan siksi, että huoneiden asukkaiden mieli muuttuu iän mukana. Haastatteluhetkellä oli alkamassa Rouhikoiden Haltiatar-talon parvekkeen lattian viimeistely. Sen jälkeen oli parvekkeen lasituksen vuoro. –Viikko menee talon kimpussa, sitten viikko pihasaunan ja kolmas viikko autokatoksen parissa. Loput kaksi viikkoa menee pihalla, laskeskelee Tuomas Rouhikko. Laskutoimituksessa ei ole enää paljon virhemarginaalia. Porin asuntomessujen pääportti avataan yleisölle perjantaina 6. heinäkuuta. Satakunnan Kansa on seurannut nelilapsisen Ruohikon perheen talonrakennusprojektia Porin asuntomessualueelle kesäkuusta 2016.