Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ysäri on ikuista: Juha Ahlgrenin "Puutarha" pääsi mukaan uudelle kokoelmalevylle

Elämä on yllätyksiä täynnä. Iloisen yllätyksen koki viime viikolla porilainen Juha Ahlgren , kun hän sai hyppysiinsä uunituoreen levyn. Eikä minkä tahansa levyn, vaan Satan in Love -nimisen teoksen, joka on kokoelma vähäiselle huomiolle jääneistä 1979–92 disco- ja syntikkapopin helmistä. Levyllä on muiden mukana myös Ahlgrenin itsensä laulama Puutarha -niminen kappale, joka on käännös Roberto Zanettin tekemästä italialaisesta alkuperäiskappaleesta. Ahlgrenin mukaan hänen versiotaan on niin muunneltu, että sitä on vaikea tunnistaa samaksi kappaleeksi kuin alkuperäinen italobiisi. Kokoelmalevyllä on kappaleita muun muassa Frediltä, Belaborikselta ja Leevi & the Leavingsiltä. Levyn kuratoinut musiikinhistorian tutkija Mikko Mattlar kuvailee Puutarha-kappaleen olevan yhden parhaimmista yrityksistä tehdä italodiscoa Suomessa. Kappale on Mattlarin mukaan "elektroninen, melankolinen, eikä kovin hyvin laulettu". –Kuitenkin Mr. Finland Ahlgrenin esityksessä on jotain kiehtovaa, Mattlar luonnehtii. Juha Ahlgrenille Puutarha -kappale on tärkeä. Hän esitti sen muun muassa suorassa televisiolähetyksessä 1990-luvulla. Kuopiolainen glam rock -yhtye Reckless Love on kuulemma Porin-keikoillaan soittanut ensitöikseen Puutarhaa ja kaipaillut Ahlgrenia lavalle. Ainoa levytys Puutarha ei Ahlgrenille suinkaan ole, ja hänen musisointinsakin alkoi jo hyvin nuorena. –Olin 13–14-vuotias, kun sain kitaran ja menin työväenopistoon soittotunneille. Hyvin pian pääsin ensimmäiseen bändiinkin. Sen nimi oli Sloppy Joes, Ahlgren muistelee ja kaivaa kellastuneesta valokuva-albumista kuvan yhtyeestä. Sloppy Joesia seurasi The Ass, joka soitti jo vähän rajumpaa musiikkia. Sitten mies tykästyi elektroniseen meininkiin. –Tapanani oli lauleskella myös Mr. Finland -kiertueella. Tämä tuli musiikkipiirien tietoon, ja sain lopulta levytyssopimuksen. Ahlgren näyttää paperia, jossa sovitaan peräti kolmesta eri levystä. Pahaksi onneksi kävi niin, että levy-yhtiö ei onnistunutkaan saamaan levyille rahoitusta. Sittemmin yhtiö meni myös konkurssiin. Juha Ahlgren ei sen kummemmin voivottele asiaa. Kunhan toteaa tapahtuneen. Vaikka levytyssopimus ei tuottanutkaan toivottua tulosta, Juha Ahlgrenin musiikkiura ei kaatunut siihen. Hän ehti tehdä pari singleä ja kierrellä keikoilla muun muassa Tanja Karpelan kanssa seurustelleen Simon Kraittisin kanssa. –Niihin aikoihin muutin kuitenkin pääkaupunkiseudulta takaisin Poriin ja keikkailu Kraittisin kanssa jäi. Simon jopa ihmetteli erään lehden palstoilla, minne olin häipynyt. En ollut ilmeisesti muistanut mainita muutostani mitään hänelle! Ahlgren nauraa. Porissa Ahlgren perusti perheen ja alkoi opiskella. Hän on merkonomi, ja taskussa ovat myös filosofian kandidaatin paperit. Ahlgren on opiskellut myös teatterialaa. Hän kertoo toimivansa nykyään freelancerina. Myös musiikki on kulkenut mukana kaikki nämä vuodet. Ahlgren soittaa mielellään kitaraa ja pianoa ja tekee omia kappaleita. Kokoelmalevylle mukaan pääsemiseen Ahlgren suhtautuu toiveikkaasti. Kukapa tietää, vaikka se toisi mukanaan vielä soittokeikkoja. Jos kutsu käy, Juha Ahlgren on valmis. Kuuntele Puutarha tästä linkistä ! Mr. Finland -kisan voittaja vuodelta 1991. Tunnettu hahmo porilaisesta katukuvasta. Toiminut muun muassa mallina, näyttelijänä, muusikkona ja sarjakuvapiirtäjänä.