Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kenen kuuluu väistää Etelärannan ja Yrjönkadun risteyksessä?

Pori on ihanteellinen kaupunki pyöräilijälle. Kaupunki on tasainen ja pyörätieverkostoa on paljon. Vaikka olosuhteet ovat hyvät ja liikennettä on paikoin runsaasti, liikennesäännöt eivät ole selvät kaikille. Otetaanpa esimerkiksi Etelärannan ja Yrjönkadun risteys. Kyseistä kohtaa remontoitiin hiljattain niin, että Etelärannan ylittävää suojatietä siirrettiin muutama metri länteen päin. Risteystä kohennettiin erityisesti liikenneturvallisuuden takia. Porin sillan tuntumassa on paljon trafiikkia, sekä kevyttä liikennettä että autoilijoita. Vauhti on monella menijällä kova, joten tienylityspaikkaa oli tarvetta kohentaa jo senkin vuoksi, ettei risteykseen voisi paahtaa pyörällä ihan sumeilematta ja vauhtia yhtään hidastamatta. Tällä viikolla vietetään pyöräilyviikkoa. Kysytäänpä siis asiantuntijalta, milloin pyöräilijän tulisi väistää ja milloin taas autoilijan vaikka tässä risteyksessä? –Nykyiset väistämissäännöt ovat olleet voimassa jo vuodesta 1997, mutta kaikki eivät niitä tunne edelleenkään, komisario Tuomo Katajisto Lounais-Suomen poliisilaitokselta pohjustaa. –Väistämisestä voi tiivistetysti sanoa, että suoraa tienosuutta ajavan autoilijan ei tarvitse väistää pyörätieltä suojatielle tulevaa pyöräilijää, paitsi silloin, jos tämä taluttaa pyöräänsä eli on jalankulkija. Autoilijan on väistettävä suoralla tienosuudella myös silloin, jos hänellä on väistämisvelvoitetta osoittava liikennemerkki. Kääntyvän autoilijan kohdalla tilanne kääntyy päinvastaiseksi, eli hänen on kääntyessään väistettävä kaikkea kevyttä liikennettä.  Suojatien voi ylittää pyöräilemällä, jos se muodostaa pyörätien jatkeen. Porissa tällaisissa paikoissa suojatiemerkintä on katkottu. Suojatie ei kuitenkaan velvoita autoilijaa väistämään pyöräilijää. Etelärannan ja Yrjönkadun risteyksessä tämä kaikki tarkoittaa siis sitä, että lännestä eli Karjarannan suunnasta tulevien autoilijoiden ei tarvitse väistää risteykseen sivulta porhaltavia pyöräilijöitä. Sen sijaan Porin sillalta tai keskustan suunnalta saapuvien, Etelärantaan kääntyvien autoilijoiden on väistettävä kaikkia risteyksessä kevyenliikenteenväylää pitkin kulkevia. Autoilija toki saa antaa pyöräilijälle tietä, vaikka pyöräilijällä olisikin väistämisvelvoite. Tämä tapa saattaa kuitenkin totuttaa pyöräilijät siihen, että heillä on aina oikeus hurauttaa tien yli ennen autoilijoita. Se voi aiheuttaa vaaratilanteita. Seisomme Katajiston kanssa Etelärannan ja Yrjönkadun risteyksessä aurinkoisena aamupäivänä. Moni pyöräilijä laskettelee tukka putkella Porin siltaa alas, mutta vauhti hidastuu merkittävästi ja meno muuttuu suorastaan epävarmaksi, kun porhaltaja havaitsee risteyksessä seisovan poliisin. Tuomo Katajistoa hymyilyttää. Hän kyllä tietää univormuun pukeutuneen hahmon vaikutuksen ohilipuvaan liikenteeseen. –Kyllä me poliisit yritämme mahdollisuuksien rajoissa valvoa myös pyöräliikennettä. Usein sitä meiltä toivotaan ja ihmetellään, miksei poliisi ei tee valvontaa enemmän. Mutta sitten kun teemme, saa lukea tekstaripalstalta, että eikö poliisilla ole tähdellisempiäkin töitä. Kokeneella poliisimiehellä on tiedossa muitakin liikenteen solmukohtia Porista. Yksi niistä on poliisilaitoksen liikenneympyrä, josta pois kääntyessään kuljettajan on väistettävä tietä ylittävää kevyttä liikennettä. Varsinkin Tiilimäen suuntaan poistuttaessa aiheutuu tämän tästä vaaratilanteita, kun toista kaistaa ajava autoilija antaa tietä suojatien ylittäjälle, mutta viereisen kaistan autoilija suhahtaa eteenpäin täyttä häkää. Tämä on yleisempikin ongelma Porissa sellaisilla tieosuuksilla, joilla on kaksi samansuuntaista kaistaa vierekkäin. Puhetta on kuulemma ollut siitä, että poliisilaitoksen liikenneympyrästä tehtäisiin vain yksikaistainen. Se saattaisi kuitenkin aiheuttaa liikenteen sumppuuntumista vilkkaasti liikennöidyllä alueella. Joustavuuden ja liikennesääntöjen noudattamisen lisäksi Tuomo Katajisto toivoo kaikilta liikenteessä liikkuvilta kykyä "silmäpeliin". –Kannattaa tarkasti seurata, mitä muut liikkeellä olevat ovat tekemässä. Katsekontakti auttaa siinä kovasti. –Ja pyöräilijöille neuvoksi: jos on vähänkään epävarma muiden puuhista, tai jos oma pää ei enää käänny riittävästi, kannattaa hypätä pois pyörän päältä ja taluttaa pyörä risteyksen yli. Pyöräilijä jää kuitenkin aina toiseksi pyörän ja auton törmätessä, kokenut komisario muistuttaa.