Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

33 litran reppu, kalsariasuinen ranskalaismies ja ohi vilistävät vaihtuvat maisemat – Interrail on elämys myös aikuiselle, eikä matkan rasittavuutta kannata pelätä

Meille 70-luvulla nuoruutensa eläneille interrail-matkat ovat elävää legendaa. Eurooppa tuli tutuksi, ystävyyksiä solmittiin, muistoja kertyi. Maistuisiko junamatkailu vielä yli kuusikymppisenä samalta? Sama vapauden tunne, ohi vilahtavat maisemat, unettava kiskojen kolke? Euroopan raiteille pääsee yhä interrail-passilla, ja yli 60-vuotiaille on omansa. Pienen neuvottelun jälkeen vaimoni ja minä päätimme hankkia 10 matkapäivää kuussa sisältävän passin. Se riittäisi Italiasta alkavaan Euroopan-matkaamme. Tuhlasimme ylimääräisen hinnanalennuksen ensimmäisen luokan lippuihin, koska arvelimme, että pääsiäisen tienoilla kakkosluokka saattaisi olla tupaten täysi. Osoittautui, että täysi oli ykkösluokkakin. Interrailin alkupisteeksi määrittelimme Toscanan pääkaupungin Firenzen, jonne lentäisimme. Sieltä matka jatkuisi junalla Sienaan, jonne jäisimme ehkä viikoksi. Tästä eteenpäin suunnitelma oli avoin. Ainoa kiintopiste oli Saksan Hannover, jossa tyttäremme asuu. Reitti löytyi spontaanisti matkan edetessä ja sääennusteiden mukaan: Firenze–Siena–Genova–Nizza–Perpignan–Valencia–Pariisi–Amsterdam–Hannover–Kööpenhamina–Tukholma–Turku–Helsinki. Jatkolento Düsseldorfista Firenzeen oli peruttu, seuraava olisi perillä vasta puoliltaöin. Tulipa taas todettua lentoasemalla odottelun tappavuus. Junalla matkustaminen on toista maata. Tärkeintä ei välttämättä ole päämäärä, vaan matka. Jokaisella maalla on oma junakulttuurinsa, ja matkustajien kanssa pääsee – tai joutuu – tekemisiin aivan toisella tavalla kuin lentokoneessa. Junan ikkunasta on hauska huomata eri maiden väliset erot. On merta, vuoristoja, peltoja – kaikki omanlaisiaan, samoin kaupungit, pienistä maalaistaloista puhumattakaan. Keskellä autiota maisemaa voi yhtäkkiä tulla eteen rivistö hiljalleen pyöriviä tuulivoimaloita, joiden juurella karja laiduntaa. Matkan rasittavuus voi pelottaa interrail-odysseiaa suunnittelevaa, mutta turhaan. Jos maisemien katselu kyllästyttää, junassa voi rentoutua lukien tai sukkaa kutoen. Usein ravintolapalvelutkin ovat saatavilla. Kun lentoasemat ovat kymmenien kilometrien päässä kaupunkien keskustoista, rautatieasemat ovat lähellä niitä. Me karsimme matkatavarat minimiin ja pakkasimme ne 33 litran reppuihin, mutta jos kantaminen ei suju, pyörillä varustettu matkalaukku käy junaankin. Matka voi olla myös tutustumismatka omaan itseen sekä matkakumppaniin. Tähänkin kannattaa varautua. Junamatkan rauhoittava tunnelma on yhä jäljellä, mutta interrail on toista kuin ennen. Ei enää epätietoisuutta siitä, minne päänsä illalla kallistaisi – hotelli- tai hostellivaraukset hoituvat älypuhelimella. Ei kyyhöttämistä täpötäyden junan käytävillä reppua vartioiden – paikkavaraus sujuu netin kautta. Ei jatkuvaa valuutanvaihtoa ja käteisrahojen laskemista – pankkiautomaatit auttavat. Aina ei paikanvaraus nettisovelluksella kuitenkaan onnistu. Sienassa kulutimme puolitoista tuntia yrittäessämme varata liput Nizzaan. Rautatieaseman lipputoimiston ystävällinen virkailija kertoi, että pääsiäisliikenne tukkii pikajunat ja paikallisjuna kakkosluokassa on ainoa vaihtoehto. Lippuluukulta saa muutenkin mainiota apua. Perpignanin pikkukaupungissa Ranskassa virkailija tarjoutui varaamaan meille paikat jo paluumatkaamme varten, vaikka olimme matkalla toiseen suuntaan eli Valenciaan. Niinpä meillä oli palatessamme yösija välillä Toulouse–Pariisi ja paikkaliput Amsterdamiin asti. Kyseinen yöpyminen olikin elämyksellinen aikamatka 1970-luvulle. Ykkösluokan kulahtaneessa makuuvaunussa odottivat kerrossängyt neljälle ja matkakumppanina pulska kalsariasuinen ranskalaismies, jonka tuhti kuorsaus tahditti koko yömme. Varustus kyllä oli hyvä: lakana, peitto, tyyny, vesipullo sekä pahvipakkaus, jossa paperipyyhe, kosteuspyyhe ja yösukat. Kaikki tämä 25 euron hintaan. Pariisi–Amsterdam-välillä saimme kunnon aamiaisen tyylikkään junaemännän tarjoamana, ja Belgian puolella olisi vielä saanut saman menun uudestaan, jos vatsa olisi vetänyt. Kööpenhaminasta matka Tukholmaan sujui rattoisasti, kun satuimme vastapäätä nuorta ruotsalaisnaista, joka kiinnostui vaimoni sukankutimesta. Kävi ilmi, että hän ei ollut ikinä käynyt Skånen ulkopuolella ja oli nyt yksin matkalla Tukholmaan. Pääsimme antamaan hyviä vinkkejä. Tällä tavalla ihmisiin voi tutustua ainoastaan junamatkalla. Lähtisimmekö uudelleen? Varmasti, mutta emme pääsiäisenä tai kesäkuumalla. Interrail-passin saa VR:n lipunmyyntipisteistä tai nettiosoitteesta interrail.eu. VR:n kautta varatessa saa samalla ohjeet ja kartat muovikansiossa. Passi on voimassa pääosassa Euroopan maita. Lista löytyy esimerkiksi VR:n nettisivuilta. Passi kelpaa myös Superfast Ferries -laivoilla Italian ja Kreikan välillä. Paikanvaraus ei aina ole tarpeen, mutta jotkut junayhtiöt edellyttävät sitä, samoin nopeimmat yhteydet. Kaikissa Interrail-maissa kelpaavan Interrail Global -passin lisäksi saatavilla on Interrail One Country -passi. Hinnat vaihtelevat Passi on voimassa joko 15 tai 22 päivää tai kuukauden. Voimassaoloaikana matkustuspäiviä voi olla minimissään viisi, maksimissaan koko kuukausi. Hinta riippuu matkustuspäivien määrästä. Kannattaa seurata erikoistarjouksia. Passin voi varata myös ensimmäiseen luokkaan, mikä maksaa enemmän. Hinta vaihtelee ikäluokittain. 28–59-vuotiaiden passi on kallein, halvin taas 12–27-vuotiaille. Tähän väliin hinnaltaan sijoittuu yli 60-vuotiaiden Seniori-passi. Tänä kesänä EU lahjoittaa ensimmäiset ilmaiset interrail-kortit 18-vuotiaille.