Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Wilholan veljekset ottivat hoitaakseen Cafe Jazzin

Porin Etelärannassa sijaitseva Cafe Jazz on siirtynyt uusien yrittäjien hoiviin. Paikan uudet luotsaajat ovat porilaisveljekset Markku ja Mikko Wilhola , jotka ovat aiemmin pitäneet saariravintolaa Inkoossa. Veljekset puhkuvat innostusta ja uusia ideoita. –Tarkoituksemme on tuoda uutta elämää Etelärantaan. Haluamme pitää Cafe Jazzissa esimerkiksi bändi-iltoja, ja haaveilemme myös esimerkiksi loppukesällä järjestettävästä elokuvaillasta. Olisi hienoa pingottaa valkokangas pihalle, kaavailee Markku Wilhola. Hän vinkkaa, että myös asiakkailta tulevat ideat ja toiveet otetaan mielihyvin vastaan. –Jos joku haluaa tulla pitämään meille vaikka bingoiltaa, niin tervetuloa! Cafe Jazzista saa jatkossa myös ruokaa, sillä ravintolaan tehdään pizzauuni. –Meillä on haussa pizzakokki, joka valmistaisi artesaanipizzoja. Veljeksillä on lähipäivinä ja luultavasti vastakin kädet täynnä töitä, sillä he pääsivät kunnostamaan paikkaa talven jäljiltä vasta tänään keskiviikkona. –Emme aio aloittaa kauhean suurta remonttia, mutta jotain on tehtävä. Muutamme hieman ravintolan baaritiskin takaista seinää ja vaihdamme ainakin osan sisällä olevista pöydistä. Muutenkin paikkoja pitää siistiä. Parannamme myös sisätilojen viihtyvyyttä muun muassa asentamalla ilmalämpöpumppuja: ei sisällä saa palella! Tavoitteena on, että Cafe Jazz aukenisi vappuna. –Pizzaa ei vielä vappuna luultavasti ole tarjolla, mutta juomia on myynnissä, Wilholat lupaavat.