Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Monitoimimies lentoon lähdössä: 25-vuotias Santeri Paattimäki stressaa vain silloin, kun ei tee mitään

Hän opiskelee lentäjäksi Suomen Ilmailuopistossa. Hän on toimitusjohtaja omassa WanVision-osakeyhtiössään, joka on kehittänyt uudenlaisen, kuukausimaksuun perustuvan turvakamerapalvelun. Hän työskentelee liikunnanohjaajana oman toiminimensä kautta. Hän on myös insinööri, tietoliikenneasentaja ja ylioppilas. Hän on palvellut kansainvälisissä erikoisjoukoissa ja menestynyt kamppailulajien harrastajana. 25-vuotias porilainen Santeri Paattimäki on ehtinyt ikäisekseen tehdä niin paljon, että herää kysymys, millaisella luonteella moinen on mahdollista. –Tekeminen ei ole koskaan tuottanut minulle stressiä. Stressaannun ainoastaan silloin, kun en tee mitään, Paattimäki valaisee. Rento olemus ja leppoisa hymy alleviivaavat sanomaa. Työteliäisyys ja ahkeruus ovat lähtöisin jo lapsuudesta, jolloin Paattimäki kävi perheensä maatilalla Uudessakaupungissa. –Muistan ajatelleeni jo pienenä, että maalle ei mennä lomalle vaan hommiin. Puiden tekeminen oli lempipuuhaani. Yläkoulun aikana Paattimäki alkoi harrastaa potkunyrkkeilyä. Tästä käynnistyi innostus kamppailulajeihin, jotka ovat muokanneet hänen elämänasennettaan. –Avain kaikkeen on nöyryys – se, että oppii häviämään. Tämän kautta tulee kyky paneutua pitkäjänteisesti ja tunnollisesti tekemiseen kuin tekemiseen. Tunnollisuuden lisäksi Paattimäellä on taipumus tehdä hämmästyttävän montaa asiaa elämässään samanaikaisesti. Peruskoulun käytyään hän opiskeli ammattikoulussa aamut ja päivät sekä lukiossa illat. Kaksoistutkinto ei Paattimäelle riittänyt vaan hän suoritti niin sanotun kolmoistutkinnon – lukion ja tietoliikenneasentajan opinnot kummatkin täydessä mitassaan. Samaan aikaan hän aloitti työt liikunnanohjaajana. Paattimäki puhuu itsensä manageroinnista – kyvystä sovitella tekemisiä omaan aikatauluunsa niin, että kaikki tulee hoidetuksi kunnolla. 12 tunnin ja ylikin meneviä työpäiviä hän ei ole koskaan kavahtanut. –Luonteeseeni kuuluu myös se, että en osaa sanoa ei. Jos minulle ehdotetaan jotain, harvemmin kieltäydyn, Paattimäki tunnustaa. Vuosi 2017 oli Paattimäen omallakin mittapuulla poikkeuksellisen kiireinen. Hän aloitti lentäjän koulutuksen vuoden alussa, vaikka tietoliikenneinsinöörin opinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa olivat vielä kesken. Paattimäki siis teki viimeisiä kurssejaan ja lopputyötään samaan aikaan, kun käynnisti toista kokopäiväistä opiskeluaan. Samalla hän kehitti ystäviensä kanssa liiketoimintaideaa tulevalle osakeyhtiölleen ja jatkoi liikunnanohjaajan töitä entiseen malliin. Paljon puhutaan siitä, kuinka tämän hetken nuoret ja tulevat sukupolvet joutuvat opiskelemaan elämänsä aikana viiteenkin ammattiin uusien innovaatioiden mullistaessa työkenttää. Paattimäen motiivi tehdä monenlaista tulee kuitenkin sisältäpäin. –Moniosaajista on toki tulevaisuudessa suurempi tarve. En ole kuitenkaan miettinyt tätä varta vasten omalla kohdallani. Monipuolinen osaaminen on tullut siinä sivussa. Lentäminen oli Paattimäen haave jo lapsena. Hyvin varhaisessa vaiheessa hän alkoi haaveilla myös oman yrityksen pyörittämisestä. Nyt nämä molemmat päämäärät ovat käymässä toteen. –Haaveen ja sen toteuttamisen väliin tarvitaan ainoastaan visio siitä, millaisia askelia haaveeseen pääseminen vaatii. Vapaa-aikaansa nörtiksi tunnustautuva Paattimäki viettää mielellään pelaillen lautapelejä kaveriporukassa. Hän korostaa tyttöystävänsä ja läheisten ystäviensä merkitystä elämässään. Kaksi pitkäaikaista unelmaa on nyt siis toteutumassa. Paattimäki suunnittelee muuttavansa ensimmäistä kertaa elämässään pois Porista sen jälkeen, kun lentäjän opinnot on suoritettu. Finnair olisi luonteva ja houkutteleva työnantaja nuorelle lentäjälle. Entä onko vielä toteutumattomia haaveita, aivan uusia urasuunnitelmia? –Asuntovälittäjän työ kiinnostaisi. Olen tuumaillut, että sitä voisi joskus kokeilla. Veikkaanpa, että Paattimäki tätä vielä kokeileekin. Hänellä on nimittäin paitsi haave, myös visio.