Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kylmähermoisuus on auttanut Sirpa Huhtalaa selviämään murheista ja kommelluksista – "mieheni sairastuminen oli kyllä pysäyttävä muistutus"

Perustit yrityksen miehesi kanssa 1980-luvulla ja perheeseen syntyi myös kolme tytärtä. Miten ihmeessä selvisit niistä ruuhkavuosista? –Jälkeenpäin katsoen täytyy sanoa, että eipä ole nuorempana kauheasti päätä huimannut. Alkuaikoina yöt laskutettiin ja aamuisin mentiin töihin ja viikonloput käytiin läpi rahtikirjoja. Meidän takkahuoneessa oli jossakin välissä ajosuunnittelijakin töissä, kunnes rakennettiin ulkorakennus, mihin tuli työpisteitä. Meillä oli nuorina pankista paljon lainaa, että saimme talon ja ensimmäiset autot ostettua. –Kun asuimme Ahlaisissa, osuuspankin mies asui siinä meidän naapurissamme. Hänellä oli tapana aurata meidänkin pihamme talvisin. Vitsailimme usein perheen kesken, että hän käy auraamassa pihamme aina aikaisin aamulla varmistaakseen, että nuo varmasti heräävät ja menevät töihin rahaa hankkimaan. –Ei silti olla mieheni kanssa unettomia öitä pahemmin jouduttu viettämään, että kyllä siitä rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta on aina erilaisten sattumusten kautta seurannut hyvääkin. Esimerkiksi Kiasman taidenäyttelyn avajaisiin vuonna 2001 yhtä kuorma-autoamme pyydettiin Mannerheimintielle parkkiin näyttelyesineeksi. Se oli todellinen erikoiskuljetus. Osaatko ajaa rekkaa? –Miehelläni ja kaikilla tyttärillämme on rekkakortti, mutta minulla ei ole. Siitä on joskus saanut kuulla tässä perheessä. Mutta olen kerran vahingossa ajanut ajoneuvoyhdistelmää. –Harrastan vanhojen huonekalujen rassausta. Olin muutama vuosi sitten lähdössä hakemaan tuoleja pakettiautolla. Mutta kuinka ollakaan oli mieheni kiinnittänyt auton perään juuri hankkimansa ison kaivinkoneen. Kurvasin vaan pakettiauton pihasta ja ihmettelin vähän, että kylläpäs on nytkyttävää kyytiä. Mieheni sattui juuri katsomaan konttorin ikkunasta ja ihmetteli, että kuka tuota kaivinkonetta nyt lähti ulkoiluttamaan. Olin jo keskustassa ajamassa, kun käsilaukun pohjalla alkoi puhelin soida. Vilkaisin peruutuspeiliin ja huomasin, että herranjestas, olen lähtenyt kaivinkone mukanani maailmalle! Ympyröissä taisin puristaa rattia aika lujaa, mutta siitäkin selvittiin. –Minulle sattuu aina tällaisia toilauksia. Olen esimerkiksi tankannut dieselautoon väärää polttoainetta ja laskenut naistenhuoneessa käsilaukkuni käsienpesualtaaseen sillä seurauksella, että automaattihana meni päälle ja kasteli käsilaukkuni sisällön aivan kokonaan. Oletko luonteeltasi rauhallinen? Et mene paniikkiin, vaikka joskus sattuu ja tapahtuu? –Hätäily ei sovi minulle. Se on otettava mitä tulee. –Mieheni sairasti muutama vuosi sitten aivoinfarktin ja hän oli sen vuoksi sairaalassa ja kuntoutuksessa pitkään. Kävin aamupäivisin töissä, iltapäivisin sairaalassa ja iltaisin vielä seitsemän kahdeksan aikaan menin marjametsään kyykkimään. Se piti minut järjissäni ja on hyvää vastapainoa kaikelle. Miehenikin patistin infarktin jälkeen liikkeelle, menimme sairaalan puistoon ja sanoin, että nyt otetaan yksi askel ja seuraavana päivänä kaksi askelta ja siitä se sitten lähti. Ei sinne sänkyyn saa jäädä makaamaan. –Mieheni voi nyt hyvin, onneksi hänellä järki leikkasi ja muisti sekä puhe pelasi kuin partaveitsi koko ajan. Hänen vasen jalkansa ei täysin kuntoutunut, mutta se on pieni murhe. Sairastuminen oli kyllä pysäyttävä muistutus, että koskaan ei tiedä mitä tässä elämässä tapahtuu. Oletko tarmokas muutenkin kuin vain töissä ja auton ratissa? –Olen intohimoinen maratoonari, olen juossut kymmeniä maratoneja. Talvella rakastan hiihtämistä, teen pitkiä, jopa 90 kilometrin mittaisia hiihtolenkkejä. Poimin marjoja usein toistasataa litraa syksyisin. Lisäksi olen hurahtanut erilaisilla kursseilla ja koulutuksissa käymiseen. Kun markkinoille tuli ensimmäisiä mikroaaltouuneja, kävin kolmena iltapäivänä Marttojen mikroaaltokurssin. –Olen käynyt kursseja pukuompelusta johtamisopintoihin ja perhokalastukseen. Muutama vuosi sitten sanoin miehelleni, että nyt lähden anniskelupassikoulutukseen. Mieheni tokaisi, että mitäs sillä meinaat tehdä. Sanoin, että eihän sitä koskaan tiedä, vaikka lähtisin Kotkan Meripäiville tarjoilijaksi.