Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ahlaisiin tulee uusi ravintola nimeltä Saanteen seilori – "kyllähän sitä nyt kylässä pitää baari olla"

Kaikki lauluintoiset voivat huokaista helpotuksesta, sillä Ahlaisissa pääsee keväällä jälleen laulamaan karaokea. Entisen Haukibaarin tiloissa avautuu uusi baari, joka saa nimekseen Saanteen seilori. Paikalla pitäisi ainakin olla hyvät väristykset, sillä samassa osoitteessa on vuosikymmenten ajan pidetty kuppilaa. – Nimi viittaa paikallisuuteen, koska Ahlaisissa on sen niminen niemi kuin Sandö, jota sanotaan Saanteeksi. Lisäksi me olemme mieheni kanssa melkoisia seiloreita, kun asumme saaressa lähes 9–10 kuukautta vuodesta, selittää ratkaisua tuleva baariyrittäjä Nanna Viherranta . Viherrannan mukaan Seilorissa ei ole tarkoitus keskittyä à la carte-meininkiin eikä turhaan pönötykseen valkoisten pöytäliinojen äärellä. Nanna Viherranta haluaa kuvailla tulevaa baaria mieluummin puolimatkan krouviksi ja olotuvaksi, jossa olisi kotoisa ja viihtyisä henki. Kyläbaarissa tehdään tällä hetkellä pientä pintaremonttia, mutta tarkkaa avajaispäivää Viherranta ei halua vielä julkistaa. – Tarkoitus on kuitenkin päästä palvelemaan mökkiläisiä, jotka alkavat tunnetusti tupsahdella Ahlaisiin heti kun kevät koittaa. Yrittäminen ei Viherrantaa pelota. Hänellä on 18 vuoden kokemus yrittäjänä toimimisesta ja hän tirehtöi jo entuudestaan kahta yritystä. Hänen mielestään Ahlainen pitää säilyttää vetovoimaisena paikkana ja näkyvilla maailmankartalla. – Kyllähän sitä nyt kylässä pitää baari olla, hän nauraa. ”Tarkoitus on päästä palvelemaan mökkiläisiä, jotka alkavat tunnetusti tupsahdella Ahlaisiin heti kun kevät koittaa.