Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Tiilimäellä kulkeva outo menopeli saa ohikulkijat vilkuttamaan – riksa vie diakonialaitoksen asukkaita vaikka Yyteriin

Kevättä ja lämpimiä pyöräilykelejä odotetaan nyt Porin Metsämiehenkadulla tavallista innokkaammin. Syynä on jo koeajossa ollut riksa, jonka Länsi-Suomen Osuuspankki lahjoitti Länsi-Suomen Diakonialaitokselle jouluna. Luvassa on asukkaille retkiä lähimetsän lisäksi vaikka torille kahvittelemaan. Huhtikuussa koulutetaan vapaaehtoisia käyttämään pyörää, ja sen jälkeen riksa-ajeluista pääsevät nauttimaan diakonialaitoksen asukkaat. Kyytiin mahtuu aina kaksi kerrallaan. Koko ideasta on kiittäminen fysioterapeutti Anne Setälää . Hän on valtakunnallisen Ikäinstituutin aluekouluttaja, ja oli tutustunut sen koulutuksissa myös riksaan. Työssään fysioterapeuttinakin hän on tekemisissä paljon myös ikäihmisten kanssa. Kaikki hankkeet, jotka tuottavat välineitä varttuneiden mielen hyvinvoinnin tueksi ovat aina tervetulleita. Riksat ovat Tanskassa syntyneen ja kansainväliseksi laajenneen Pyörällä kaiken ikää -liikkeen kulkuvälineitä. Tarkoitus on ikään ja liikuntakykyyn katsomatta tarjota mahdollisuus nauttia pyöräilyn riemusta ja hyödyistä. –Eräässä osuuspankin tilaisuudessa sain idean esittää, että pankki voisi hankkia riksan. Näin saataisiin moni huoneeseensa jäänyt ikäihminen ulos ja liikkeelle aistimaan vuodenaikojen tuoksuja ja nauttimaan raittiista ulkoilmasta, Anne Setälä kertoo. Osuuspankki tarttui ideaan, ja Setälä sai luvan tilata kulkupelin, jonka pankki halusi lahjoittaa Länsi-Suomen Diakonialaitokselle. Riksan osat on tehty Hollannissa asiakkaan tarpeiden mukaan ja koottu Suomessa. Hollannissahan esimerkiksi lapsia kuljetetaan riksan kaltaisilla pyörillä, joissa on edessä tilava kaukalo pikkuisille. Suomessa on nyt 23 riksaa erilaisten palvelutalojen, vanhainkotien ja hoitolaitosten käytössä muun muassa Harjavallassa, Ikaalisissa ja Tampereella. Ne ovat kuntien ja laitosten itsensä hankkimia, diakonialaitokselle lahjoitettu on ensimmäinen yrityksen lahjoittama. Ensiesittelyn diakonialaitoksen riksa sai jo diakonialaitoksen joulutempauksessa, kun joulupukki ja tontut olivat sillä liikkeellä. Nyt mäellä ja metsässä kiertävillä poluilla on harjoiteltu ja opeteltu sähköavusteisen ja 24-vaihteisen riksan saloihin. Riksan "kapteeneiksi" ovat kouluttautuneet Anne Setälä, projektipäällikkö Hanna-Liisa Kotsalo ja asumispalveluvastaava Sari Haapalainen . Heiltä ajo jo sujuu, ja he puolestaan kouluttavat talon henkilökuntaa ja vapaaehtoisia huhtikuussa, sillä ei riksa itsestään kulje. –Tarkoitus on tehdä retkiä nautiskellen. Ajelutamme väkeä ensin näillä omilla poluilla, ennen kuin lähdetään vaikka Yyteriin. Toivommekin saavamme nyt vapaaehtoisten joukkoon myös miehiä. Yksi innokas miespyöräilijä jo ilmoittautui mukaan nähtyään riksan jouluna, Sari Haapalainen kertoo. Jo koeajoilla riksa on saanut ohikulkijoissa aikaan iloisia ilmeitä ja käsiä on heilutettu tervehdykseksi. Riksasta on siis iloa niin kyytiläisille kuin sen näkijöillekin. –Tosi hauskaa, miten ihmiset reagoivat riksan nähdessään. Ilmiö on sama kuin kaupunkijunan kanssa, monihan vilkuttaa junassa matkaaville sen kulkiessa kaupungilla, mutta eihän ohiajaville autoille tai pyöräilijöille kukaan vilkuta, Sari Haapalainen nauraa. Tampereella operoi viime kesänä sähköpyöräharrastajan riksataksi, joka oli tuotu Kiinasta ja oli malliltaan kiinalainen. Se kuljetti ihmisiä kaupungilla matkan pituudesta riippuen muutaman euron maksulla. Siinä matkustajat istuvat polkijan takana. Riksa on Aasiasta tunnettu kulkuväline, jossa yksi ihminen vetää rattailla istuvaa ihmistä tai ihmisiä. Sananmukaisesti kiinasta käännettynä ihmisvoimavaunu. Riksan kaltaisia vetovälineitä kehiteltiin Ranskassa jo 1600-luvulla. Riksa keksittiin Japanissa noin vuonna 1869. Keksijä saattoi olla Japaniin Amerikasta muuttanut Jonathan Scobie, joka teki riksan invalidivaimonsa kuljettamista varten - tai sitten keksijänä oli japanilainen Izumi Yosuke. Perinteinen riksa on ihmisvetoinen. Tällaisia ihmisen jalan vetämiä riksarattaita Aasiassa on nykyisin Kiinan ulkopuolella vain Kalkutassa Intiassa. "Tosi hauskaa, miten ihmiset reagoivat riksan nähdessään. Sari Haapalainen asumispalveluvastaava