Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Kuvataiteilija Heikki Kännö vaihtoi maalaamisen kirjoittamiseen 20 vuotta sitten: "Olen aina tykännyt siitä, että saa leikkiä"

Lumi on kuorruttanut puiden oksat ja auramönkijän kuskin postikortiksi Turun Hirvensalossa. Valkeudessa kuski viittoo minut ja kuvaaja Silja Viitalan syvemmälle puiden keskelle, pientalon pihaan. Valkoiseen astuu kuparinruskea, aavistuksen punaiseen kääntyvä, pitkä tuuhea väri. Se laskeutuu taiteilija ja kirjailija Heikki Kännön leuasta partana. Kännö ohjaa sisälle taloon tulisijan ääreen. Kaksi kissaa tutkii tulijoita ikkunalaudalta. Kännö kohentaa puita. Kännön esikoisromaanin päähahmo, suorastaan jumala, on saksalainen modernin taiteen suurnimi Joseph Beuys (1921–1986). Hän käytti teoksissaan mehiläisvahaa, huopaa, hunajaa, rasvaa, lehtikultaa ja piti itseään elävänä veistoksena. Beuys oli sitä mieltä, että väkivalta ja sodankäynti pitää korvata ajattelulla ja taiteella. Beuysin taiteella on niin uskomattomia voimia, että Kännön romaanissa siitä kiinnostuvat paitsi nuoremmat taiteilijat myös okkultismiin viehtyneet natsit. Miten itse kohtasit Joseph Beuysin ensimmäisen kerran? –Menin Limingan taidekouluun vuonna 1986 tai 1987. Beuys oli juuri kuollut. Silloin kaikki kulkivat koulussa Joseph Beuys – Life and Works -kirja kainalossa ja intoilivat siitä. Sen jälkeen en ole Beuysiin törmännyt oikeastaan missään. Taisin vaahdota hänestä nuorena aika paljon. Kun kerroin myöhemmin kaverilleni, mistä Mehiläistie kertoo, hän hymähti vain, että "ikuinen Joseph". Miksi vaihdoit ammattisi kuvataiteilijasta kirjailijaksi? –Valmistuin Turun piirustuskoulusta joskus 25 vuotta sitten ja suunnittelin kuvataiteilijan uraa. Olen aina tykännyt siitä, että saa leikkiä. Kuvataiteessa se leikki kuoli minulle. Se muuttui vakavaksi. Yhtäkkiä kaikki pitikin tehdä näyttelyyn, ei saanut epäonnistua. Jo yhden taulun materiaalit maksoivat niin paljon, ettei siinä enää ollut varaakaan epäonnistua. –Olen kirjoittanut ihan koko ikäni ja kokenut kirjoittamisen lopulta itselleni läheisemmäksi taidemuodoksi kuin maalaamisen. Noin 20 vuotta sitten lopetin kuvataiteen tekemisen kokonaan ja keskityin kirjoittamiseen. Kirjailijana ei ole mitään väliä, jos kirjoittaa 200 sivua roskaa. Sen voi kaiken heittää pois. Se ei maksa mitään muuta kuin aikaa, ja jos se on kivaa, sitäkin tekee mielellään. Mehiläistiesi on äärimmäisen originaali ja hyvin kirjoitettu. Sitä on vaikea uskoa esikoisteokseksi. Miten romaanisi syntyi? –Halusin tehdä suomalaiselle kauhukirjallisuudelle saman, mitä Edgar Allan Poe ja Oscar Wilde tekivät aikoinaan tälle ihan roskaksi arvioidulle kirjallisuuden lajille. He tekivät siitä edistyksellistä kaunokirjallisuutta. Aloitin novelleilla ja uskoin helposti pystyväni samaan, mutta julkaistavan kirjan kirjoittamiseen menikin 20 vuotta. Mehiläistietä aloin kirjoittaa viisi vuotta sitten. Sitä varten kirjoitin pöytälaatikkoon ensin kaksi harjoitteluromaania. Mistä keksit mystikkonatsit tarinaan? –Beuysin Luftwaffe-menneisyyden kautta. Hän palveli toisessa maailmansodassa syöksypommittaja Stukan taka-ampujana. Hän oli aluksi sellainen pikkunatsi, kun alunperin Wehrmachtiin vapaaehtoisena liittyi. Aikamoinenhan katumusurakka hänen taiteensa myöhemmin oli. Natsit värväävät romaanissa myös psykopaatteja ja sadisteja Beuysin taidetta tutkimaan. Miksi? –Tämäkin tulee Beuysilta. Hän oli sitä mieltä, että jokaisessa ihmisessä on kaksi puolta. Toinen on hirviö ja toinen on taiteilija. Toinen syy oli se, että kirjaa on aika vaikea saada julki. Kun luetin käsikirjoitusta kavereillani, yksi heistä sanoi tykkäävänsä psykopaateista. Kirjoitin niitä sitten hänelle. Mehiläistie on myös omaperäinen aikamatkustustarina. Oletko lukenut aikamatkatarinoita paljon? En, mutta aikamatkustus on hirmuisen kiehtova aihe, ihan filosofiselta kannalta. Taidehan on eräänlainen aikakone. Sen avulla ihminen oikeasti pääsee matkustamaan ajassa, kun hän katsoo vanhoja mestariteoksia tai vähemmän mestarillisia. Se on tallennettua aikaa. Kirjahyllyssäsi on paljon William Burroughsia, Hunter S. Thompsonia, Jack Kerouacia, Charles Bukowskia, Pentti Saarikoskea, Roberto Bolañoa. Löytyy sieltä Cormac McCarthyakin. Mikä vaikutus heillä on ollut kirjoittamiseesi? –Enimmäkseen yritän päästä esikuvien vaikutuksesta eroon. Esimerkiksi Bukowski on turmellut aika monta kirjoittamaan ryhtynyttä, joskin myös innostanut aika monta kirjoittamaan. Ainoa, jonka vaikutus sai näkyä niin paljon kuin oli näkyäkseen, oli Cormac McCarthy . Hänen Matka toiseen maailmaan -romaaninsa on huikaiseva teos. Turkulainen kirjailija, syntynyt vuonna 1968. Tulenkantaja-palkinnon ehdokas esikoisromaanillaan Mehiläistie (Sammakko, 2017). Muut ehdokkaat Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa, Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät, Satu Taskinen: Lapset, Kaj Korkea-Aho ja Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot, Elina Rouhiainen: Muistojen lukija. Kännön toinen romaani, Somnö, ilmestyy näillä näkymin syksyllä. Beuysin mukaan jokaisessa ihmisessä on kaksi puolta. Toinen on hirviö ja toinen on taiteilija.