Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tutkimusretkellä: Porin keskustan yli 150-vuotiaan maamerkin sisukset ovat täynnä raapustuksia ja ylhäistä yksinäisyyttä

Vanhojen katedraalien tornit ovat maailmalla suosittuja turistikohteita. Keski-Porin kirkon torniin sen sijaan ei järjestetä turistikierroksia – ja hyvästä syystä. Torniin vievät portaat ja tikkaat ovat sen verran jyrkkiä ja vaikeakulkuisia, että onnettomuuksia sattuisi varmasti tämän tästä, – Harvakseltaan täällä käy henkilökuntakaan, oikeastaan vain silloin, kun on tarvetta esimerkiksi huoltaa kelloa, vaihtaa lamppuja tai tehdä muita huoltotoimenpiteitä, sanoo suntio Henry Ihanakangas , joka toimii oppaanamme tornin uumeniin. – Ennen vanhaan suntiot varmasti kävivät tornissa paljon useammin, kun ei esimerkiksi ollut sähkötoimisia kirkonkelloja. Nyt kirkonkellot ovat sähkötoimiset, joten ne lähtevät soimaan automaattisesti kellonajan mukaan. Siksi torniin kapuaminen kannattaa suorittaa suhteellisen nopeasti. – Kyllä tornissa voi olla, kun kellot soivat, mutta sitten korvissa soi aika tavalla, Ihanakangas toteaa. Torniin kuljetaan urkuri Juhani Romppasen komean työhuoneen läpi. Komean siitä tekevät arviolta varsinkin neljän metrin huonekorkeus ja seinän mahtava pyöreä ikkuna. Oman vivahteensa tuovat myös vanhat ruumispaarit, joista iäkkäämmät ovat peräisin 1700-luvulta. Ne ovat siis vanhemmat kuin kirkko itse. Tiilirakenteinen kirkko valmistui 1863 Porin entisen kuninkaankartanon tiluksille. Kirkon tornia ylöspäin kavutessa ei voi kuin ihmetellä sitä työn määrää, joka aikanaan on tehty. Tiilien muuraamisen ohella korkeuksiin on nostettu runsaasti raskaita hirsirakenteita, puhumattakaan niistä kirkonkelloista. Aivan oma lukunsa on tietenkin tornin huipun rautakehikko. Tornin sisällä on pimeää ja koleaa, mutta kylmä ei kiivetessä pääse tulemaan. Tästä pitävät huolen jyrkät portaat, joiden kapuaminen ei onnistuisi ilman käsien apua. Seinät muistuttavat siitä, ettemme ole ensimmäiset vierailijat tornissa. Seiniin on maalattu ja raaputettu kymmenittäin nimikirjoituksia ja vuosilukuja. Vanhimmat näyttävät olevan 1800-luvulta ja tuoreimmat aivan viime vuosilta. – Esimerkiksi maalarit ja huoltomiehet ovat perinteisesti kirjoittaneet seinään nimensä, kun työ on saatu valmiiksi. Nimikirjoitukset ovat ikään kuin kirkon huoltokirja, hymyilee Ihanakangas. Aivan ylimpään tornihuoneeseen kapuaminen vaatii jo hiukan uskallusta. Sinne vievät portaiden sijaan jääkylmät metalliset tikkaat, joilta lipeäminen tarkoittaisi useiden metrien pudotusta. Oikein huonolla tuurilla sujahtaisi vielä porrasluukusta alas, jolloin puhuttaisiin jo yli kymmenmetrisestä yhdistelmästä vapaapudotusta, kierimistä ja niiden lomassa iskeytymistä vanhoihin hirsirakenteisiin. Liian monta vuotta konttorirottana aiheuttaa tällaisten asioiden miettimistä. Tikkaiden päässä on puinen luukku, jonka takaa se viimein löytyy: kirkon ylin tornihuone korkeine ikkunoineen. Tornin alemmat osat vaikuttavat pimeiltä loukoilta tähän korkeaan ja avaraan tilaan verrattuna. Valoisassa tornihuoneessa tunnelma on erikoinen. Ikkunoista avautuu kaupungin keskusta, jonka äänet kantautuvat huoneeseen selkeinä ja kirkkaina. Kuitenkin huone on hyvin yksinäinen ja eristynyt paikka. Suntiokin jäi odottelemaan alemmalle tasolle. Myös tänne on puolentoista vuosisadan aikana kertynyt runsaasti nimikirjoituksia. Esimerkiksi vuoden 1995 kirkon peruskorjauksesta on muistona lasitusliikkeen väen nimikointi korkealla seinässä. Kenties samalta ajalta ovat peräisin hanskat, jotka joku on unohtanut ikkunalaudalle. Tätä huonetta ylemmäs ei sisätiloissa pääse. Tornihuoneen yläpuolella on enää rautarakenteinen ristikko, josta Keski-Porin kirkko parhaiten tunnetaan. Se valmistettiin aikanaan joen toisella puolella Porin konepajassa, ja kehikon esikuvana saattoi olla Tukholman Riddarholmenin kirkon torni. Edes Rosenlew-museossa ei ole yksityiskohtaista tietoa siitä, miten ihmeessä raskas kehikko asennettiin paikalleen. Se tiedetään, että kehikko kuljetettiin joen yli paloina. – Oletettavasti myös asennus on tehty paloissa, mutta millä tekniikalla, siitäkään ei valitettavasti ole mitään tietoa, toteaa Rosenlew-museon intendentti Leila Stenroos . Rakennettiin vuosina 1859-1863. Tornin huipun sekä ikkunapuitteiden valutyöt teki Porin konepaja. Valurautaisen huipun esikuvana oli tiettävästi Tukholman Riddarholmenin kirkon torni. Tornin risti on 72 metrin korkeudella. ”Oletettavasti tornikehikon asennus on tehty paloissa, mutta millä tekniikalla, siitäkään ei valitettavasti ole mitään tietoa. Leila Stenroos Intendentti