Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Lena Diab-Roukala muutti Libanonista Suomeen: "Kaksi ensimmäistä viikkoa Porissa olivat kauheita, sitten pääsin töihin"

Hei Lena, mitä kuuluu? –Hyvää kuuluu, mutta tosi kiireistä! Usein työpäivät venyvät iltamyöhään asti. Olen opettajana viidessä eri koulussa ja opetan niissä yhteensä kuuden eri koulun oppilaita. Opetan arabian kieltä ja englantia. Lisäksi teen tulkin töitä: käyn asiakkaiden kanssa esimerkiksi lääkärissä, neuvolassa ja eri virastoissa. Asiakaskuntani koostuu lähinnä maahanmuuttajista. –Työni on valtavan mielenkiintoista! Olen itsekin oppinut todella paljon siitä, miten esimerkiksi eri virastot toimivat. Teen tulkkausta molempiin suuntiin, eli käännän sekä asiakkaan että virkamiehen puheen niin, että nämä ymmärtävät toisiaan. Miten itse päädyit Poriin? –Olen syntyisin Libanonista. Opiskelin siellä yliopistossa kieliä ja valmistuin toimittajaksi. Sitten päädyin töihin yritykseen, joka myy esimerkiksi tax free -tuotteita YK-sotilaille. Tapasin tässä työssä nykyisen mieheni Jounin . –Minulle oli sanottu, että varmaan rakastun joskus ulkomaalaiseen mieheen. Itse olin sitä mieltä, etten koskaan! Rakastan niin paljon Libanonia, että en halunnut koskaan muuttaa sieltä pois. Minulla on siellä myös iso perhe, joka on minulle todella läheinen. Sitten kuitenkin kävi näin! –Muutimme Jounin kanssa Suomeen 2009. Ensimmäiset kaksi viikkoa Porissa olivat minulle kauheita: Jouni oli töidensä takia paljon poissa kotoa ja minä istuin kotona yksin katsomassa televisiota. Ajattelin, että tulen hulluksi! Marssin TE-toimistoon ja sain kun sainkin järjestettyä itselleni harjoittelupaikan, vaikka olin ollut Suomessa vasta niin vähän aikaa. Ensimmäiseksi pääsin harjoittelijaksi Satakunnan Monikulttuuriyhdistykseen. –Toimittajana en ole voinut Suomessa työskennellä, sillä en osaa suomea niin hyvin. Voin kirjoittaa artikkelin englanniksi tai arabiaksi tunnissa, suomeksi vastaavan kirjoittamiseen menisi kuusi tuntia, kun joutuisin hiomaan kielioppia. Kuinka suomalaiseksi tunnet itsesi? –Olen miettinyt identiteettiäni paljon. Koen olevani sekä suomalainen että libanonilainen. En tullut Suomeen paremman elämän perässä, joten siksi en tunne olevani "maahanmuuttaja". –Olen hyvin sopeutunut suomalaiseen elämänmenoon. Toki kaipaan synnyinmaatani, vaikka kovin usein en siellä pääsekään nykyään käymään. Libanon on ihana ja kaunis maa, siellä on valtavan ystävällisiä ihmisiä. Siellä ei ole onneksi ollut sotaa enää kymmeneen vuoteen, mutta maan turismi kärsii sotaisten vuosien maineesta hieman edelleen. Mitäpä teet vapaa-aikanasi? –Tavallisia suomalaisia asioita. Meillä on nelivuotias tytär, jota kutsumme Ymmiksi . Hänen oikea nimensä on Daniela Maria . Koska joudun tekemään niin pitkiä työpäiviä, yritän vapaapäivinä viettää aikaa tytön kanssa niin paljon kuin mahdollista. Ostan hänelle paljon leluja, sillä eräs asiantuntija sanoi, että lelut kehittävät lasta. Kun tämä haluaa uusia leluja, se kielii siitä, että kehitys on taas mennyt eteenpäin. Toivottavasti tämä pitää paikkansa, sillä meillä on kotona ihan valtavasti leluja! –Ymmi tanssii balettia ja luistelee. Minäkin luistelin nuorempana, mutta nykyään en enää ehdi. Kesällä golfaan ja mielelläni kävisin taas kuntosalilla. Erittäin tärkeää on tavata ystäviä, ja heitä perheellämme on onneksi paljon.