Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porin upein puu -kisa poiki luontonäyttelyn – "Olin iloinen siitä, että puut herättivät niin paljon kiinnostusta porilaisissa"

Porilaine -lehden ja Porin kansallisen kaupunkipuiston vuonna 2016 järjestämä Porin upein puu -äänestys jatkaa eloaan uudessa muodossa. Luontotalo Arkissa nimittäin avautui tiistaina uusi näyttely nimeltä Porilaisten puut, joka muun muassa esittelee kahdeksan kilpailussa ehdolla ollutta puuta. Idea tällaisesta näyttelystä heräsi heti Porin upein puu -kisan jälkeen. –Olin iloinen siitä, että puut herättivät niin paljon kiinnostusta porilaisissa. Ihmisethän kokevat puut todella tärkeiksi – usein asia toki tiedostetaan vasta siinä vaiheessa, kun puita kaadetaan, pohtii Porin kansallisen kaupunkipuiston projektipäällikkö Heli Nukki . Porin upein puu -äänestyksessa kaupunkilaiset saivat ensin ehdottaa omasta mielestään upeita porilaispuita mukaan yleisöäänestykseen. Äänestyksessä suurimman äänimäärän sai noormarkkulainen "Ahlströmin rahamänty", joka on nyttemmin rauhoitettu. –Noormarkkulaismännyn lisäksi näyttelyssä esitellään seitsemän muutakin Porin upein puu -kilpailun yleisöäänestyksessä mukana ollutta puuta, Nukki kertoo. Lisäksi Porilaisten puut -näyttelyssä pääsee tutustumaan suomalaisiin puulajeihin esimerkiksi puunäytteiden, käpyjen, lehtien, vuosirenkaiden ja silmujen kautta. Näyttely sopii aikuisten lisäksi hyvin myös lapsille. Näyttely on esillä Luontotalo Arkissa 6.2.-26.8.2018. Porissa järjestetään tuona aikana myös näyttelyn teemaan liittyviä tapahtumia, kuten lasten ja aikuisten työpajoja, puukiipeilykilpailut ja raatihuoneenpuiston puita esittelevä opastuskierros. Näistä löytyy lisätietoa Luontotalo Arkin verkkosivuilta.