Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porilainen Samuel Stenman nousi vauhdilla frisbeegolf-junioreiden kärkinimeksi

Vuosi 2018 alkoi porilaisittain hienoilla frisbeegolfuutisilla, kun porilaisen Liitokiekkoseura Mustavariksen 15-vuotias Samuel Stenman valittiin Vuoden 2017 parhaana juniorina. Stenman oli häneen kohdistuneesta valinnasta mielissään. –Olihan se hienoa saada moinen tunnustus, ja kyllä sen mielestäni ihan ansaitsinkin. Valinnasta ei otettu etukäteen yhteyttä, vaan se tuli sinänsä yllätyksenä. Vikströmin Oskarin kanssa olimme varmaan ne kaksi, jotka tittelistä vahvimmin kisasivat. Yksi Stenmanin valintaan vaikuttavista tekijöistä oli varmasti viime vuoden syyskuussa napattu alle 15-vuotiaiden Suomen mestaruus. –Sitä on muutama vuosi tässä haettu, ja nyt napsahti. Oli kyllä hieno fiilis voittaa. Vuoden 2016 SM-kisoissa olin neljäs ja sitä edellisenä vuonna seitsemäs, hän toteaa. Oulussa pelattu kisa loi pelaajille haastetta, sillä finaalipäivänä olosuhteet olivat varsin sateiset. Tämä ei kuitenkaan porilaisnuorta haitannut. –En ole aiemmin pelannut sateessa mitenkään erityisen hyvin, mutta tuolloin homma toimi hienosti. Viimeisellä kierroksella onnistui käytännössä kaikki. Kiekkoreppuani kantanut kaveri auttoi koko ajan kiekkojen kuivaamisessa, joten sade ei käytännössä haitannut yhtään, Stenman kertoo. Stenmanin menestyksekkääseen vuoteen 2017 sisältyi myös hieno voitto Nokialla heinäkuussa pelatussa European Amateur Openissa. Kisoista irtosi alle 18-vuotiaiden poikien sarjan voitto yhden heiton erolla ennen Heikki Koivistoa . –Kahta väylää oli hieman lyhennetty, mutta muuten kisa pelattiin samoilla väylillä ja säännöillä kuin avoimenkin sarjan kilpailu. Se rata on varmaankin paras, millä olen koskaan pelannut. Nokialla järjestettävä European Open on perinteikäs turnaus, johon ovat usein saapuneet maailman parhaat pelaajat. Viime kesänä oli ensimmäinen kerta, kun myös amatöörit pääsivät koettamaan samaa rataa oman kisansa merkeissä. –Tänä kesänä kisaa ei järjestetä, mutta tulevaisuudessa on tarkoitus osallistua varsinaiseen, avoimen luokan pääkilpailuun, Stenman naulaa. Stenman on noussut vauhdilla kohti suomalaisten junioriheittäjien kärkeä. Lajiin hän sai kipinän vuonna 2013. –Silloin kävin ensimmäistä kertaa heittämässä Porin Kirjurinluodossa, ja siellä heitän nykyäänkin eniten. –Nykyään heitän paljon yksinkin, mutta kyllä välillä porukoitakin löytyy. Enimmäkseen Kirjurissa, mutta ajoittain käymme muillakin lähialueen radoilla. Porin viikkokisoissa heitän aktiivisesti, ja pyrin käymään niissä aina kun mahdollista, Stenman toteaa. Ensimmäisiin viikkokisoihinsa Stenman osallistui vuonna 2014. Samana vuonna hän heitti myös ensimmäiset Suomen Frisbeegolfliiton alaiset kilpailunsa. –Ihan ensimmäisissä kisoissani alkoi ukkostaa kesken kaiken ja lähdin kotiin jo neljän väylän jälkeen. Ensimmäisissä loppuun asti heitetyissä kisoissani taisin olla neljäs tai viides, mutta ei osallistujiakaan montaa ollut. Kisaaminen on tuntunut aina luontaiselta touhulta, eikä mitään kynnystä siihen ole ollut, Stenman muistelee. Maailmanlistalla alle 18-vuotiaiden rankingissa peräti neljäntenä oleva Stenman tähtää tulevalla kaudella aiempaa parempaan, ilman suuria sijoitustavoitteita. –Ainahan sitä haluaisi heittää paremmin kuin edellisenä kautena. Tarkoitus olisi tulevalla kaudella kisata jo enemmän avoimen luokan kisoissa juniorisarjojen sijaan. Isommat junnukisat, kuten SM-kisat aion silti vielä heittää. Maajoukkueeseen olisi myös todella hienoa päästä tulevaisuudessa. Syntynyt 7.3.2002 Edustaa porilaista Liitokiekkoseura Mustavarista Stenman valittiin Suomen Frisbeegolfliitossa Vuoden 2017 parhaaksi junioriksi Stenman voitti syyskuussa alle 15-vuotiaiden poikien Suomen mestaruuden. Viime heinäkuussa hän voitti European Amateur Openin alle 18-vuotiaiden sarjan Frisbeegolfin maailmanlistalla hän on alle 18-vuotiaissa pojissa neljäntenä. Frisbeegolfin ohella hän pelaa salibandya FBT Karhuissa. Urheilun lisäksi Stenman soittaa myös pianoa.