Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Elina Wallinin murrepakina: Lumiklitteri voimaannuttaa ihmeesti

Jos iha vähäse vaa koklaa. Ei se voi ol kovi vaarallist. Esti tarttuu kiäli. Heeö olkaa aukkakaa! Millail ihmees se näi äkkii kävi? Kiäle lisäks osa huulestaki o napannu kiini. Tarhatäti ja äiti ja isä o kyl varottanu, et pakkasel ei saa vahinkossakaa kiälel koittaa rautatankoo. Mut ko ei paljaat sormekkaa tarttunu kiini, ni millail kiäli se kummempi kapine sit olis. Mää koiti esti varovasti etusormel. Ei tapahtunu muut ko jää suli kaitee päält. Heeö, ää arhhe a-uu! Tarhatäti o tulos jo kuuma vesimuki kans irrotuspuuhii. Jännästi täti muistuttaa jottai petolintuu, ko sil tullee suuri poimu kulmakarvoje vällii. Kiäli o kippee pitkä aikaa, eikä sil maist kunnol mittää. Alkutalvest hämmästeli ääneeni, et onko nykymukulat tullu nii järkeviks ja tyyniks, ettei niitte kans ol ennää semmost pelipittoo talvisi rautatankoihi jäätyväi kiälte kans, ko omas lapsuures oli. Hyvi muistuu miälee, ko kuumai mukie kans hosuttii nii koton ko tarhasaki. Jännitys liitty lähinnä sihe, kene kiälest kullostinki o kyse. E muist ikänäs nähneeni yhtäkä päivityst feispuukis aihee tiimoilt. Mut onneks ole oppinu kulkemaa itteeni fiksummas seuras, ko heti tuli vastaus: Ei nykysi talvel ol semmosii pakkasii, et kerkeis karraamaa kiäli ulkon suust. Jaajuu. Ei muute olekkaa. Se sai mu funteeraamaa, mist kaikist muust talvihommast mukulat jää nykysi paitsi. Viikkoi kestävät lumilinnaleikit mahrollistu kaupunki auramiäste avustuksel. Päättyvä karu päähä aura tuuppas valtavat kasat puhrast, valkost lunt ja siit oli helppo lähtee rakentelemaa vaik mimmost onkalokokonaisuut. Nykysi ei koko talve aikan kerkee tulemaa nii paljoo lunt, et aura-auto kerkeist eres paikal. Potkukelkkailu kouluu ei myäskää ollu suuri harvinaisuus. Punasii ja sinisii kelkkoi oli Musa Viipalekoulu pihas usseemppii. Nykysi saattaa nähr josaki senioritalos rollaattoreitte kokkoontumisajot, mist tullee samamoine jännä fiilinki ko sillo aikanas. Suurte lumihiutaleitte pyyrystämine kiälel suuhu oli yks vitsikkäämmist tavoist sammuttaa jano, ko oli oikee nuaskane lumisare. Räpiköintii aiheutti, ko koitti saar semmose valtava kokkoise karvalaki suaraa suuhu ja se osuki suaraa silmää. Jääkylmä lumi suli heti pitki naamaa ja ripsie välist vet valu silmää ja silmäst poijjes. Harvas o neki huushollit, misä näkkee ulkoseinää vaste nojjaamas liukurii, pulkkaa, minareit, suksii ja potkukelkkaa jalakset nostettun päi taivast. Koko arsenaali piti ol valmiin, et heti koulupäivä jälkee pysty lähtemää pihaleikkeisii. Onneks miälikuvitust ei muuttuvat talvet ol syäny ja oletettavasti mukulat keksii omat talviriamus. Muutama päivä takasi mailma muuttu meilläki pakkaskuurast valkoseks. Niinko joku olis suurel pensselil käyny klaappaseman valkost klitterii kaikki paikat täytee. Maisemast tuli enttist kolmiulotteisempi ja ittes tunsi pikkuruiseks tallaajaks. Maailmakaikkeus tuli hetkeks näkyväks. Se voimaannuttaa ihmeesti.