Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porilainen Marko Koskensalo päätyi Kanadaan tekemään uraa koirien parissa - "lemmikkikoirista en tiedä juuri mitään"

Porilaislähtöinen Marko Koskensalo asuu kahden työkaverinsa kanssa samassa asunnossa Kanadan Vancouverissa. Koskensalo luonnehtii työkavereitaan rauhallisiksi ja mukaviksi, jotka tekevät tarmokkaita lenkkejä ja viihtyvät ulkona. Lisäksi kämppiksiä tasaisin väliajoin vähän lapsettaa. Silloin saatetaan jahdata palloa ympäri taloa. Työkaverit ovat myös sangen karvaisia. –Kahdeksanvuotias saksanpaimenkoirani Aro on sellainen kaikkien kaveri. Se varmaan heiluttaisi häntäänsä murtovarkaallekin. Kahdeksan kuukauden ikäinen malinois-pentu Kelli taas on sellainen hyvällä tavalla vähän höpsö, hänelle kaikki on lähinnä leikkiä vielä, luonnehtii Koskensalo kämppistensä parhaita piirteitä. Koskensalo toimii Vancouverissa ammattilaisena koirankouluttajana. Alun perin viitisen vuotta sitten hänet veti Kanadaan parisuhde, mutta nyt paikka tuntuu jo ihan kodilta. –Kanada on sellainen jääkiekkomaa kuten Suomikin, joten sopeutuminen ei ole ollut mitenkään erityisen hankalaa. Ehkä kanadalaiset ovat vähän avoimempia ja monikulttuurisempia kuin me pohjoiseurooppalaiset. Lisäksi kanadalaisillekin on arka paikka tulla verratuksi yhdysvaltalaisiin. Vähän niin kuin suomalaiset ja ruotsalaiset, hän nauraa. Hän kouluttaa koirakkoja lähinnä IPO-nimisessä harrastuksessa, joka koostuu jäljestämisestä, tottelevaisuudesta ja suojelusta. Työkseen Koskensalo pitää seminaareja ja koulutuksia lajin harrastajille ja seisoo välillä harrastuskentällä suojahiha kädessään. Lisäksi hän tekee yhteistyötä muun muassa Kanadan armeijan ja poliisin kanssa. Koskensalo itse myös kilpailee lajissa, ja on saavuttanut työkavereidensa kanssa myös kovan luokan kansainvälistä menestystä. Vaikka hänen pehmustettua hihaansa kohden ovat hyökänneet sadat koirat uran varrella, ei hän pelkää tulevansa haukatuksi. –Jos alkaisi sellaista pelkäämään, niin ei tätä varmaan enää kannattaisi tehdä. Toki vahinkoja aina saattaa sattua, mutta onneksi minun kohdalleni ei ole koskaan sattunut mitään vakavampaa. Se on vähän sama kuin ralliautolla ajo. Keltanokkaa saattaisi jännittää sellaisen ajaminen, mutta rallikuskia ei enää, hän vertaa. Koskensalon koiraura alkoi kuitenkin vähän toisenlaisessa metropolissa. Porilaisperhe hankki pojalleen pitkän kinuamisen jälkeen ensimmäisen koiran, pitkäkarvaisen collien, kun hän oli 12-vuotias koululainen. Sen jälkeen poika marssi colliensa kanssa Porin palveluskoirakerhoon. Collieita tuli lopulta taloon toinenkin, ja kisaaminen ja harjoitteleminen nousivat tärkeimmiksi ajanvietteiksi. Armeijan jälkeen hän hakeutui Niinisaloon sotakoirakouluttajaksi. Kotipuudeleihin hän ei oikein osaisi edes suhtautua. –Täytyy sanoa, että en tiedä lemmikkikoirista juuri mitään. En ole koskaan omistanut muita kuin käyttölinjaisia koiria. En osaisi varmaan edes elää ilman niitä. Koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Näin Koskensalo suhtautuu Suomeen paluuseen. Mutta tällä hetkellä elämä on Kanadassa. Suomeen hän pitää yhteyttä kavereiden, ystävien ja perheen kautta edelleen lähes viikoittain, ja puolen vuoden välein hän käy koto-Suomen kamaralla. Työkaverit tulevat tietysti mukana. –Poikia ei lentäminen hätkäytä, ne ovat tottuneet. Kun saavumme lentoasemalle, ne alkavat nukkua. Omistaa tällä hetkellä kaksi koiraa, saksanpaimenkoira Aron ja malinois-rotuisen Kellin. Asuu Kanadassa Vancouverissa, noin 40 minuutin matkan päässä keskustasta. Harrastus ja työ on suojelua, jäljestämistä ja tottelevaisuutta yhdistävä IPO-koulutus. Oli 14 vuotta töissä puolustusvoimilla Karjalan prikaatissa tykistörykmentissä ennen muuttoaan Kanadaan. Jos Koskensalo olisi koira, hän olisi laiskahko saksanpaimenkoira, joka tykkää syömisestä.