Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Elina Lehesvuori kouluttautui myös personal traineriksi: "Liikunnassa pitää säilyä ilo, siitä ei saa tulla toista rasitetta työn lisäksi."

Elina Lehesvuori hehkuu hyvää oloa. Sitä löytyy liikunnasta, josta hän innostui ihan tosissaan vajaat kymmenen vuotta sitten. –Tunnen tosin hyvin senkin kuvion, jossa on kiva palkita itseään herkuilla eikä tee yhtään mieli liikkua. Elina Lehesvuori ohjasi ensimmäiset jumppansa jo 12-vuotiaana Söörmarkun Nuorisoseurantalolla ja seuraavina vuosina ohjattavia ryhmiä Noormarkun Naisvoimistelijoissa tuli yhä lisää. –Taisin ajaa itseni silloin burn outiin sen homman kanssa. Lopetin liikkumisen moneksi vuodeksi lähes kokonaan. Sitten tuli vuosi 2009. –Tuntui kuin joku olisi sanonut, että lähdes akka liikkumaan, Elina Lehesvuori naurahtaa. Ja hänhän lähti, lenkkipolulle. Tuli huikean hieno olo ja oli upeaa pian huomata, että lenkkihousut tahtoivat valua jalasta. Kiloja lähti 15. –Heräsi ajatus, että pyrin poliisikouluun. Aloitin laajemmankin kunnonkohotuksen pääsykoevaatimuksia ajatellen. Paikka jäi kahden pisteen päähän, mutta projekti antoi paljon. –Tekee hyvää haastaa itsensä välillä. Samalla tavoin lähdin personal trainerin tukemana valmistautumaan Body Fitness -lavalle. Se tavoite toteutui huhtikuussa 2016. Elina Lehesvuori koki personal trainerin avun hyväksi. Liikkumista, lepoa ja ravintoa tulisi saada sopivasti. –Muun ohessa on hyvä, että joku myös toppuuttelee tarvittaessa. Liikunnassa pitää säilyä ilo. Työelämä vaatii nykyään ihmisiltä niin paljon, ettei liikunnasta saa tulla toista rasitetta. Joskus on hienoa ihan vain kävellä. Liikuntaa kannattaa harrastaa monipuolisesti. Sekin torjuu leipääntymisen tunnetta. –Salin ja juoksun lisäksi innostuin kovasti zumbasta. Huomasin kuinka paljon olin kaivannut rytmiä ja tanssillisuutta. Kesällä tulevat kuvioon rullaluistelu ja pyöräily, ja viime kesänä tutustuin golfiin. Elina Lehesvuori muistuttaa, ettei ehdottomuus syömisessäkään yleensä vie pitkälle. Kyllä voi maistaa, miltä Suomi 100 -suklaa maistuu, mutta toisaalta ei sitä ole pakko ahmia isoja määriä. Vähitellen heräsi ajatus siitä, kuinka hienoa olisi ohjata muitakin hyvinvoinnin tielle, erityisesti sellaisia, joilla on halu sinne lähteä, muttei tietoa, mistä aloittaa. Puolison kannustamana Elina Lehesvuori hakeutui personal trainer -koulutukseen ja valmistui viime keväänä. –Teen ja ohjaan siis yksilöllisesti laadittuja kunto- ja ravinto-ohjelmia, myös vaikka pariskunnille yhdessä. Söörmarkussa hän ohjaa edelleen yhtä liikuntaryhmää kylä- ja nuorisoseurassa. –Ja sain juuri ohjata ikäihmisille tuolijumppaa. Liikunta on siis ihan kaiken ikäisten juttu. Kyse on siitä, että arvostaa itseään ja pitää itsestään huolta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. –Niin monien lasten liikkumattomuus huolettaa minua. Erilaiset laitteet ja pelit pitävä ihan liikaa otteessaan. Toisaalta olen usein esittänyt kysymyksen, että missä on se paikka, jossa voi pelata potkupalloa. Ihan vaan, koska se on kivaa. Nyt Elina Lehesvuorella on siis kaksi ihannetyötä. –Rakastan myös lastenohjaajan työtä! Teen sitä lyhennetyllä työajalla, jotta voin toimia myös personal trainerina. Molemmissa töissä saa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja laittaa oman persoonansa peliin, olla oma itsensä. Kun ei ole töiden aika, on aika usein liikunnan aika. Kuulokkeissa soi sopiva musiikki, salille tai lenkkipolulle omansa. Vahvasta noormarkkulaistaustasta ponnistava vauhtinainen. Noormarkun seurakunnan lastenohjaaja vuodesta 2002. Valmistui keväällä 2017 personal traineriksi. Ohjannut jumppia 12-vuotiaasta, mutta koki todellisen liikunnallisen herätyksen kymmenisen vuotta sitten. Harrastaa liikuntaa monipuolisesti. Uusin tuttavuus viime kesänä aloitettu golf. Perhe: puoliso Tommi sekä 17- ja 11-vuotiaat pojat. Kannustaa välillä myös haastamaan itsensä: Elina nousi Body Fitness -kisan lavalle keväällä 2016. "Liikunnassa pitää säilyä ilo. Työelämä vaatii nykyään ihmisiltä niin paljon, ettei liikunnasta saa tulla toista rasitetta. Elina Lehesvuori Personal trainer