Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ahlaisten persoonallinen HaukiBaari sulkee ovensa helmikuun lopussa – "haluan antaa aikaa perheelle ja itselleni"

Ahlaisten persoonallisena kyläpubina mainetta niittänyt HaukiBaari sulkee lopullisesti ovensa helmikuun lopulla. Yrittäjä Titta Inbergin mukaan kyseessä ei ole mikään hätiköity ratkaisu, vaan pitkän harkinnan tulos. Taustalla on yrittäjän halu antaa enemmän aikaa perheelleen ja itselleen. Varsinkin kesäsesonkina baariyrittäjä on saanut huhkia ympäripyöreitä päiviä. –Vuorokaudet vain pyörivät ja yhtäkkiä huomaa, että onkin jo syksy. Myös talviviikonloppuisin päivät venyvät usein 17-tuntisiksi. Siihen kun lisää kaikki muut työt ja sen yrittäjille tutun stressin, niin näin perheellisenä sitä alkaa väkisinkin miettiä, onkohan tämä oikein perhettä kohtaan, Inberg sanoo. –Mieheni ja suvun naisten tuki on mahdollistanut sen, että baari on ylipäänsä voinut olla toiminnassa näin kauan. Kun minä olen viettänyt öitä töissä, on mieheni huolehtinut lapsista. Nuorimmaisemme täyttää tässä kuussa kaksi vuotta. Vuosiin baarinpitäjänä on toki mahtunut paljon hyvääkin. Ehdottomasti parhaimmaksi asiaksi Titta Inberg nostaa asiakkaat. –Kanta-asiakkaat ovat melkein perhettä. On jaettu iloja ja suruja, ja hyvä huumori on aina siivittänyt eteenpäin. En usko että minulla olisi ollut missään duunissa näin hauskaa ja kohdannut näin paljon mukavia tyyppejä. Baarin kautta ystäviksi tulleet ihmiset esimerkiksi järjestivät Titta Inbergille ja hänen miehelleen romanttisen yllätyksen, kun he menivät naimisiin viime kesänä. – Nanna ja Mika Viherranta olivat järjestäneet meille aivan mahtavan "hääsviitin" saareen. He olivat kyselleet asiakkailta ja ystäviltä, mistä musiikista tykätään ja niin edelleen. Siinä tuli jotenkin sellainen olo, että ei voi olla totta, kuinka ihania ihmisiä voi olla. Yrittäjä kiittelee myös työkavereitaan, joita hän luonnehtii hulvattomiksi. Baarialalla on hänen mukaansa se hyvä puoli, että sinne hakeutuu hyviä tyyppejä, joilla on mahtavat persoonat. –Vaikka olisi nukkunut vain muutaman tunnin, niin väsymys väistyy kummasti, kun avaa baarin ovet ja frendit alkavat tippuilla mestoille kahville. Ne aamupäivät ovat parhautta ja niissä elää hyvän huumorin sydän. HaukiBaari sulkee ovensa siis helmikuun lopussa, eikä ravintolatilojen jatkosta ole vielä tietoa. Titta Inberg toivoo, että baarille löytyy vielä jatkaja. –Omasta jatkostani en tiedä vielä itsekään. Katsotaan rauhassa ja annetaan ajan näyttää, yrittäjä toteaa.